– Kun oikein muistilokeroitani kaivelen niin tuntuu siltä, että tällaista talvea ei minun aikana ole aiemmin ollut, turkulainen palloilulegenda Timo Nummelin pohtii katsellen Impivaaran jäähallin kahviosta Markulantien maisemaa, joka näyttää tammikuisena aamupäivänä juuri siltä, mistä on puhekin. Pian on helmikuu eikä Turussa ole mitään toivoa päästä jäädyttämään luonnonkenttiä.
Ennen oli kunnon talvia, sanotaan. Ei lähdetä väittelemään siitä, muistaako vanhempi kansa täysin oikein vai onko muistikuva värittynytkin, mutta totuus on, että jos Turun talvi vuosimallia 2020 olisi toteutunut monta kertaa perättäin Nummelinin lapsuudessa, ei poika olisi ehkä oppinut kunnolla luistelemaan.
Sitä ei onneksi tarvitse miettiä. Martin koulua käyneen ”Numpan” ja kavereiden ei 1950-luvulla tarvinnut aina edes kävellä kentälle päästäkseen pelaamaan lätkää.
– Me luistelimme Kupittaankadulla. Se oli siihen aikaan santatie, joka jäätyi itsestään, kun rekat ja muut autot ajoivat lumen päältä ja ikään kuin hinkkasivat pinnan kiltäväksi. Meillä oli lumikokkareet maaleina ja pelasimme ihan oikealla kiekolla vaikka jää oli vähän kumpuileva. Kun näimme poliisiauton tulevan, juoksimme kovaa vauhtia porttikonkiin piiloon. Kun poliisit häipyivät, palasimme pelaamaan, Nummelin, 71, muistelee.
Lähin oikea kenttä oli Itäisen kansalaiskoulun eli nykyisen Puropellon koulun viereinen kenttä, jossa oli kaukalokin. Tärkein paikka aidoista luonnonjääkentistä nuorelle Timolle oli Urheilupuiston välikenttä sekä ”monttu”, jossa pelattiin muun muassa TPS:n SM-sarjaottelut ja koulujen välisiä otteluita, joihin Nummelinkin osallistui. Monttu sijaitsi Paavo Nurmen stadionin silloisen pääkatsomon takana, lähellä Samppalinnan kesäteatteria ja Myllyahdetta.
Kenttään liittyy monta legendaarista tarinaa.
– Entisaikaan peleissä oli käytössä vain yksi kiekko eli mitään varakiekkoja ei ollut, jos kiekko lensi katsomoon. Tarinan mukaan kiekko lensi kerran montusta aitojen yli Martinkadulle kolmosen ratikan katolle. Pelin jatkamista jouduttiin odottamaan niin kauan, että ratikka teki yhden reissun ja palasi takaisin. Silloin kiekko saatiin takaisin peliin, Timo Nummelin naureskelee
Oli noin 60 vuotta sittenkin ongelmia talvisään kanssa. Numppa kertoo, että Urheilupuiston monttuunkin paistoi usein aurinko, joka sulatti jään laidan vierestä.
– Nurmen ”Maukka” (Mauno Nurmi 1936-2018) juoksi usein laitaa pitkin sulan kohdan läpi, kun ei voinut luistella.
Kupittaalle tuli ensimmäinen tekojää 1962. Nummelin kertoo, että jos sinne meni liian aikaisin syksyllä, oli jää vielä kuin pyykkilauta. Jos hampaissa olisi ollut hiukan huonommat paikkaukset, olisivat ne tippuneet maahan, hän virnuilee.
– Niin ja välillä tuli vettä kaatamalla ja välillä oli 20 astetta pakkasta, joten ei tekojää mitään autuutta tuonut. Kaiken lisäksi Kurjenmäen puoleisista puista putosi lehtiä kentälle ja ne jäätyivät sen pintaan.
Hypätään 1980-luvulle, uuteen aikaan, mutta vanhoihin tapoihin. Aivan kuin mikään ei sittenkään olisi muuttunut Nummelinin lapsuudesta. Talvet olivat edelleen kylmiä ja luonnonjääkenttiä oli paljon tarjolla uudelle sukupolvelle, mutta miksi mennä nytkään merta edemmäs kalaan, totesivat ehkä Nummelin, Jukka Koivu, Jarmo Kiprusoff ja muutamat muut pienten poikien isät Nättinummen kolmosalueella. Mäkilänpolun myötämielinen talonmies antoi isien käyttää letkua, josta tulleella vedellä he jäädyttivät Aurorantien toisella puolella olleen hiekka-alueen pelikentäksi. Vaikka letkun sai vedettyä näppärästi tunnelin läpi, piti letkulla olla pituutta yli toistasataa metriä.
– Meidän mielestä saman pihapiirin poikien (muun muassa Petteri Nummelin, Saku Koivu, Marko ja Miikka Kiprusoff) oli turvallisempi pelailla siinä kuin kauempana olevalla aidolla kentällä. Kun katsoo, miten pojat pärjäsivät urallaan, voi sanoa sen olleen kannattavaa heidän oppimisen kannalta, Timo Nummelin muistuttaa.
Tammikuu 2020. Nyt ei voi jäädyttää takapihaa eikä hiekkakenttää. Onneksi meillä on tekojäät Parkki ja Kupittaan mato, kiittelee Nummelin, mutta tietää, että niiden kapasiteetti ei riitä jatkossa mihinkään. Hän muistuttaa, että muun muassa Impivaaran hallissa vedettävät luistelu- ja kiekkokoulut ovat tupaten täynnä, samoin hallin kaukalot silloin, kun ovat koululaisvuorot. Nummelin ohjaa turkulaisia ottamaan selvää Impivaaran ja Varissuon hallien yleisöluisteluvuoroista ja pääseehän Gatorade Centeriinkin Mikaelinseurakunnan suositulla yleisövuorolla.
Jos talvi yhtäkkiä iskisi Turkuun, onko kaupunki sekä useita kenttiä hoitavat talkooporukat valmiit rykäisemään ne kuntoon ennen kevättä? Enpä tiedä, sanoo Nummelin.
– Tämä nykysää vaikuttaa mielialaankin. Ihmisen pitää olla kauhean aikaisin liikkeellä, jos mielii nähdä valoa. Pienimmät lapset eivät opi tuntemaan lunta. Olisi siinä ihmettelemistä, kun lunta olisi yhtäkkiä parikymmentä senttiä maassa, Timo Nummelin toteaa.