Yle: Turun yliopisto julkaisi jo ensimmäisen siitepölytiedotteen – Kunnon pakkanen voisi vielä pelastaa tilannetta

Siitepölykausi on jo alkamassa. Arkisto

toimitus

Turun yliopisto antoi vuoden ensimmäisen siitepölytiedotteen tänään, kertoo Yle Kukintansa on täällä jo aloittanut pähkinäpensas.

– Nyt en osaa suorilta sanoa, onko tämä ensimmäinen kerta, jolloin siitepölytiedote annetaan jo tammikuussa, mutta ei tämä kyllä tavallista ole. Yleensä nyt on talvi, sanoo projektitutkija Sanna Pätsi Turun yliopiston Biodiversiteettiyksiköstä Ylellä.

Pätsin mukaan siitepölytiedotus alkaa yleensä maalis–huhtikuussa.

Pähkinäpensas kukkii tällä hetkellä lounais- ja etelärannikolla. Kaakkois-Suomessa on ollut talvisempaa, joten pähkinäpensas ei kuki vielä siellä. Pohjois-Suomea tiedote ei koske.

Leppä näyttäisi Ylen mukaan myös aloittavan kukintansa Etelä-Suomessa.

Lepän jälkeen vuorossa olisi allergiaa aiheuttavista kasveista koivu, joka kukkii yleensä huhti–toukokuun vaihteessa. Jos talvi vielä tulee, se voi kuitenkin vielä estää allergiakauden ennenaikaisen alun.

Kunnon pakkanen helpottaisi myös pähkinäallergikkojen elämää, koska silloin pensaisiin tulisi vähemmän kukkia kuin jos leuto sää jatkuu. Pakkanen voisi Pätsin mukaan myös pysähdyttää lepän kukinnan ainakin hetkeksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut