Jyrki Sukula jätti kuppilaohjelman – uusi vetäjä roolistaan: "Tulen olemaan lempeän tiukka"

toimitus

Michelin-tähdistään ja lukuisista ravintoloistaan tunnettu keittiömestari Hans Välimäki astuu Jyrki Sukulan saappaisiin Kuppilat kuntoon -ohjelmasarjassa. Tulevassa Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! -ohjelmasarjassa autetaan ravintoloita saamaan uutta potkua liiketoimintaansa, olipa kyseessä sitten innokas aloittelija tai jo vuosikymmeniä tuulisella alalla puurtanut yrittäjä, kerrotaan Nelosen tiedotteessa.

Ohjelmaa kuvataan tulevan kevään ja kesän aikana, ravintoloiden haku mukaan ohjelmaan on nyt auki. Välimäki toivoo löytävänsä ohjelmaan mukaan keskenään hyvin erilaisia ravintoloita.

– Kaikkihan toivovat, ettei töissä olisi kahta samanlaista päivää. Toivon, että mukaan tulee ravintoloita laidasta laitaan. Olisi hauska päästä myös klassikkoravintoloihin, joita pöly ehkä jo vähän koskettaa, Välimäki sanoo tiedotteessa.

– Tulen olemaan lempeän tiukka. En ole koskaan kollegoita dissannut, vaan kannustanut ja tsempannut. Jos ravintoloista löytyy hyvää, kehun – jos huonoa, puutun asiaan, hän lisää.

Neljä tuotantokautta sarjaa luotsannut Sukula luovuttaa soppakauhan luottavaisin mielin Välimäelle.

– Hans on Suomen menestynein ja arvostetuin keittiömestari. Hän nostaa ohjelman ihan uudelle tasolle oman kokemuksensa, vaatimustasonsa ja intohimonsa kautta. Suomessa ruoan taso on noussut hurjasti viimeisen 20 vuoden aikana, ja Hans on ollut yksi ilmiön aikaansaajista. Hänellä on myös pitkä kokemus yrittäjänä. Substanssi löytyy siis ammatillisesta osaamisesta ja pitkästä urasta yrittäjänä, Sukula sanoo tiedotteessa.

Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! perustuu Ramsey’s Kitchen Nightmares -ohjelmaformaattiin, ja sen tuottaa Moskito Television.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää