Huumekuskeja kiinni Turussa ja Kaarinassa

toimitus

Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistusta varten tiistaina 21. tammikuuta kello 11.10 aikaan Turussa Kastuntiellä. Ajoneuvon kuljettaja, vuonna 1988 syntynyt mies, puhalsi alkometriin nolla promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Mies myönsikin käyttäneensä amfetamiinia. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja sen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänen ajo-oikeutensa on rauennut.

Samana päivänä kello 19 aikoihin poliisille tuli ilmoitus Kaarinassa Olkikaupungintiellä ojassa olevasta autosta. Poliisin päästyä paikalle autossa oli sisällä viisi henkilöä. Kuljettajan paikalla oli vuonna 2001 syntynyt nuori mies, joka myönsikin kuljettaneensa autoa. Miehelle suoritettu alkometrikoe oli nolla promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Mies myönsikin polttaneensa kannabista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu