Kaksi on löytynyt, mutta Turun seudun metsissä voi asua vielä useita ihmisiä – "Kaikki vinkit käymme tarkistamassa"

Tomi Kangasniemi

Turussa saatiin hiljattain kiinni nainen, joka on noin vuoden ajan tunkeutunut mökkeihin ja koteihin muun muassa Littoisissa "Metsänpeikkona" tunnetun naisen etsinnöissä tammikuun alussa löydettiin myös noin 60-vuotias mies, joka on asunut metsissä melkein 30 vuotta. Miehellä oli löydettäessä mukana vain patja ja makuupussi.

– Hän asuu nyt tarjoamassamme vuokra-asunnossa, missä ohjaaja käy häntä tukemassa, Eija-Sinikka Rouvali Patas Turusta kertoo.

Patas on Pelastusarmeijan tuetun asumisen yksikkö, joka löysi miehen. Rouvalin mukaan myös naiselle on tiedossa asunto, mutta hänen kanssaan ei ole vielä päästy keskustelemaan.

– Odotamme poliisin yhteydenottoa asiassa.

Metsästä löytynyt mies kertoi Rouvalille, että metsissä asuu paljon muitakin ihmisiä. Heitä ei välttämättä löydy mistään viranomaisten järjestelmistä. Rouvalin mukaan nyt esimerkiksi etsitään Turun lähialueilta koditonta miestä, joka on asunut parikymmentä vuotta metsissä.

– Meille on tullut paljon vinkkejä. Viikonlopun aikana tarkistimme kolme paikkaa, mutta emme ole häntä vielä tavanneet. Kaikki vinkit käymme tarkistamassa, Rouvali vakuuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut