Anssi Kela lupaa avautua elämäkertakonsertissaan ennennäkemättömällä tavalla – Turussa kuun lopussa

Anssi Kela tuo elämäkertakonserttinsa Turkuun. Luvassa on hieman festarimeningistä poikkeava toteutus. Henry Toivari

toimitus

Laulut johtavat tarinoihin ja tarinat takaisin lauluihin. Artisti kertoo tarinansa omin sanoin – paitsi hyvät ja hauskat niin myös vaikeat hetket.

Näin lupaa Anssi Kela Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonserttinsa syksyllä julkaistussa tiedotteessa. Silloin elämäkertakonsertti pidettiin Helsingissä Bio Rexissä. Nyt tammikuun lopussa Kela tuo konserttinsa Turun Logomoon.

Hän lupaa, että yleisö pääsee lähemmäs kuin koskaan ennen 30 vuoden keikkailun aikana.

Ennen soolouraansa Anssi Kela tuli tunnetuksi Pekka ja Susi -yhtyeestä, joka voitti Rockin SM-kilpailun vuonna 1993 Tampereella. Seuraavana vuonna bändi julkaisi ainoaksi jääneen albuminsa.

Nyt Pekka ja Susi palaa lavalle yhden keikan ajaksi Espoon kulttuurikeskukseen 30. lokakuuta.

– Perustin Pekan ja Suden yläasteella luokkakaverieni kanssa. Pääsimme kunnan (Vihti) myöntämän apurahan turvin tekemään demon oikealle studiolle. Silloin musiikin tekeminen kotona ei ollut yhtä helppoa kuin nykyään.

Bändi lähetti demonauhan levy-yhtiöille levytyssopimuksen toivossa. Siinä yhteydessä bändi sai tietää SM-kilpailusta ja lähetti demon karsintaan. Bändi pääsi nauhakarsinnasta jatkoon ja voitti koko kilpailun. TV2 televisioi kilpailun.

Kela muistelee vieläkin hämmentyneenä mediarynnäkköä, joka voiton jälkeen syntyi. Hän kuvaa tunnelmaa surrealistiseksi.

– Siellä me olimme takahuoneessa antamassa haastatteluja kymmenen kameraa suunnattuna naamaa kohti.

– Saimme vasta Tampereella kuulla, että voittajan pitäisi seuraavana päivänä soittaa siellä vielä kaksi keikkaa. Minulla ei ollut edes vaihtovaatteita ja hammasharjaa mukana, koska voitto ei ollut tullut mieleenkään, Kela muistelee.

Yöllä Kela makasi hotellihuoneen sängyssä miettien, mitä tämä merkitsee. Olenko nyt tähti?

Pekka ja Susi oli kilpailua varten hionut kolme kappaletta. Muiden biisien harjoittelu oli jäänyt vähemmälle. Seuraavan päivän keikat tuli kuitenkin soitettua.

Bändin nimeä kantava albumi julkaistiin syksyllä 1994. Siitä on 25 vuotta.

Pekan ja Suden suurin hitti oli Karhun elämää, jota Anssi Kela edelleen soittaa keikoillaan.

– Levy oli valtava floppi. Se ei myynyt lainkaan. Tuntui siltä, että ne tikapuut, joiden piti johtaa menestykseen, vietiinkin alta pois.

Bändin hajottua vuonna 1999 Kela alkoi kirjoittaa omaa musiikkia. Siitä syntyi Nummela-albumi.

– Bändille tekemissäni biiseissä joutui tekemään kompromisseja. Oma ääni löytyi, kun aloin kirjoittaa Nummela-levyn biisejä.

Anssi Kelaa luullaan usein paljasjalkaiseksi nummelalaiseksi, mutta hän asui Nummelassa vuosina 1995–2003. Nykyisin Kela asuu Käpylässä.

– Nummela seuraa aina mukanani. Se biisi on ikään kuin iso tatuointi otsalla, Kela tunnustaa.

– Toki minulla on edelleen kavereita Nummelassa ja myös vanhin tyttäreni asuu siellä.

Nykyisin Anssi Kela saattaa löytää ideoita uuteen musiikkiin ihan yksittäisistä asioista.

– Luin Billy Idolin elämäkerran ja kiinnostuin uudelleen hänen musiikistaan. Esimerkiksi tätä kautta saattaa löytyä kipinää uuteen.

Konsertti

Mikä: Elämäkertakonsertti: Anssi Kela: Mun täytyy kävellä näin.

Milloin: 30. ja 31.1. klo 20

Missä: Logomossa.

Liput: Palvelumaksuineen alkaen 39 euroa Lippupisteestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää