Samu Haber Instagramissa: "Myönnän käyttäneeni vähäisen määrän huumausaineita" – lue lausunto sanasta sanaan

Samu Haber. Arkisto / Toni Tervo

Jussi Vehkasalo

Muusikko Samu Haber kommentoi Instagram-tilillään tänään saamaansa huumesyytettä.

– Sain tänään tietooni, että minua epäillään huumausainerikoksesta. En ole sellaiseen syyllistynyt. Olin kesällä 2019 eräillä jatkoilla ja myönnän siellä käyttäneeni vähäisen määrän huumausaineita, joita minulle ilmaiseksi tarjottiin. En siis edes ostanut mitään. Olen kertonut tämän myös poliisille viime vuonna, Haber kirjoittaa Instagram-tilillään

– Huumeiden käyttö on rike ja se on väärin. Siitä kuuluukin saada sakkorangaistus. Oikeudessa nyt käsiteltävän suuremman vyyhdin kanssa, johon nimeni on liitetty, minulla ei ole mitään tekemistä.

– Olen ollut todella typerä ja huumeiden käyttöä ei voi mitenkään puolustella. Otan tästä opikseni. Pyydän anteeksi käytöstäni läheisiltäni, bändiltä ja yhteistyökumppaneiltani sekä kaikilta, jotka mahdollisesti pitävät minua jonkinlaisena esikuvanaan.

Haber päättää kirjoituksensa:

– Asiaa tullaan puimaan oikeudessa kevään aikana, joten en tule kommentoimaan asiaa tässä vaiheessa tämän enempää.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.(English below) Sain tänään tietooni, että minua epäillään huumausainerikoksesta. En ole sellaiseen syyllistynyt. Olin kesällä 2019 eräillä jatkoilla ja myönnän siellä käyttäneeni vähäisen määrän huumausaineita, joita minulle ilmaiseksi tarjottiin. En siis edes ostanut mitään. Olen kertonut tämän myös poliisille viime vuonna. Huumeiden käyttö on rike ja se on väärin. Siitä kuuluukin saada sakkorangaistus. Oikeudessa nyt käsiteltävän suuremman vyyhdin kanssa, johon nimeni on liitetty, minulla ei ole mitään tekemistä. Olen ollut todella typerä ja huumeiden käyttöä ei voi mitenkään puolustella. Otan tästä opikseni. Pyydän anteeksi käytöstäni läheisiltäni, bändiltä ja yhteistyökumppaneiltani sekä kaikilta, jotka mahdollisesti pitävät minua jonkinlaisena esikuvanaan. Asiaa tullaan puimaan oikeudessa kevään aikana, joten en tule kommentoimaan asiaa tässä vaiheessa tämän enempää. It came to my attention today that I am suspected of a drug offence and this will be brought to court later this year in Finland. In summer 2019, I attended an after party and I admit having a small dose of drugs there, offered to me for free. Doing drugs is a crime and it’s wrong. Imposing a penalty for that is absolutely right. I’ve been really stupid and there are no excuses. I will learn from this. I apologise my behaviour to my beloved ones, the band, partners and everyone who might think of me as some sort of a role model.Henkilön Samu "Hapa" Haber (@hapahaber) jakama julkaisu Tammi 16, 2020 kello 7.33 PST

Aiemmin tänään Iltalehti kertoi että Sunrise Avenuesta tutuksi tullutta muusikko Haberia syytetään huumausainerikoksesta. Helsingin käräjäoikeus on vahvistanut asian Iltalehdelle. Uutisen mukaan Haberin syyte liittyy suureen huumevyyhtiin, josta nostettiin syytteitä 16. tammikuuta. Vyyhdin pääepäiltyjä ovat olleet liikemies Niko Ranta-aho ja Cannonball-liivijengin ex-pomo Janne ”Nacci” Tranberg Syytteen sai kaikkiaan 53 henkilöä, mukana myös muun muassa Ranta-ahon puoliso, fitness-vaikuttaja Sofia Belórf

Haberia syytetään perusmuotoisesta huumausainerikoksesta, josta tuomitaan sakkoa tai korkeintaan kaksi vuotta vankeutta. Haberin mukaan hän ei liity isompaan huumevyyhtiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää