Terminen kesä pidentyy Suomessa lähivuosikymmeninä arviolta 4–5 päivää vuosikymmenessä.
Vastaavasti terminen talvi lyhentyy Pohjois-Suomessa noin viidellä päivällä ja Etelä-Suomen rannikkoalueilla jopa yhdeksällä päivällä kymmenessä vuodessa, kertoo Ilmatieteen laitos.
Tiedot perustuvat International Journal of Climatology -lehdessä julkaistuun tutkimukseen.
Suomen ilmastovyöhykkeellä termiseksi kesäksi luetaan se aika vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila on yli 10 astetta.
Vastaavasti termiseen talven aikana keskilämpötilat ovat pakkasella.
Muutoksen voimakkuus riippuu kasvihuonekaasujen päästöistä.
Tutkimus perustui 23 maailmanlaajuisen ilmastonmuutosmallin tuloksiin. Ennusteen mukaan maapallon keskilämpötila kohoaisi noin kahdella asteella teollistumista edeltävästä ajasta tämän vuosisadan puoliväliin.
– Tuloksia tarkasteltaessa on syytä pitää mielessä, että ennustettu ilmaston muutos poikkeaa jonkin verran eri mallien välillä. Näin ollen jotkin mallit ennustavat vieläkin voimakkaampia muutoksia termisissä vuodenajoissa, toiset taas vähäisempiä, kertoo tutkija Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.
Vuodenaikojen muutoksilla on vaikutuksia ihmisille ja luonnolle.
Termisen talven lyhentyminen vähentää lumia ja vesistöjen jäitä varsinkin Etelä-Suomessa.
Roudan niukentuessa puunkorjuu metsistä vaikeutuu, sillä sula maa ei kanna koneita niin kuin jäinen. Hiihtomatkailukausi lyhentyy, ja kesällä metsäpaloja pystyy esiintymään entistä pidemmän aikaa.
Keväiden liiallinen aikaistuminen saattaa sekoittaa muuttolintujen aikatauluja. Toisaalta kesien pidentyminen lyhentää rakennusten lämmityskautta ja edistää runsaasti lämpöä vaativien kasvien viljelyä entistä pohjoisempana.