Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus: Etelä-Suomen rannikkoalueiden talvi lyhentyy jopa yhdeksällä päivällä kymmenessä vuodessa

International Journal of Climatology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan terminen kesä pidentyy Suomessa lähivuosikymmeninä arviolta 4–5 päivää vuosikymmenessä. Vastaavasti terminen talvi lyhentyy Etelä-Suomen rannikkoalueilla jopa yhdeksällä päivällä kymmenessä vuodessa.

Samalla terminen kevät ja syksy pidentyvät etelässä jonkin verran. Pohjoisessa välivuodenaikojen pituudet säilyvät suunnilleen entisellään.

Suomen ilmastovyöhykkeellä termiseksi kesäksi luetaan se aika vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila on yli kymmenen astetta. Vastaavasti termiseen talven aikana keskilämpötilat ovat pakkasella.

Mallitulosten perusteella tutkimuksessa arvioitiin myös tavallisuudesta poikkeavien vuodenaikojen esiintymisen todennäköisyyksiä. Tutkimuksen mukaan tämän vuosisadan puolivälin tienoilla terminen talvi jäisi lounaisimmassa Suomessa tulematta useammin kuin joka kolmas vuosi.

Hyvin pitkiä, eli yli 20 vuorokautta 1900-luvun loppuvuosikymmenten keskiarvoa pidempiä, kesiä esiintyisi vuosisadan puolivälissä noin kahtena vuotena kolmesta. Aikaisten keväiden, jolloin termisen kevään alku on vähintään 10 vuorokautta etuajassa, ennustettu todennäköisyys on samaa luokkaa.