Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paras ratkaisu vai rahareikä? Turun Kauppatorin liukkautta torjutaan tulevaisuudessa aurinkoenergialla, kaupunginhallituksen päätös syntyi niukimmalla mahdollisella tavalla

Turun Kauppatorille tulee aurinkoenergialla toimiva liukkaudentorjuntajärjestelmä. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina. Päätös syntyi niukimmalla mahdollisella tavalla eli äänestystulos oli 7–7, jolloin puheenjohtaja Lauri Katteluksen (kok.) ääni ratkaisi.

– Jo vuonna 2016 on päätetty, että torille tehdään lämmitysjärjestelmä. Nyt sitten päätettiin ratkaisusta, joka on ympäristöystävällinen ja kaupungille edullisempi kuin kaukolämpö, Kattelus perustelee kantaansa Turkulaiselle.

Päätöksestä äänestettiin kolmeen otteeseen, sillä kaupunginhallituksen jäsen Jarmo Laivoranta (kesk.) esitti lämmitysjärjestelmän kilpailuttamista niin, että hintaan sisältyisivät kaikki rakenteet kivien asennusta myöten, ja Jaakko Lindfors (vas.) liukkaudentorjunnan hoitamista perinteisellä talvikunnossapidolla.

Liukkaudentorjunta maksaa kaupungille käyttökustannuksina arviolta 400 000 euroa vuodessa ja lisäksi runsaan 4 miljoonan euron pääomamaksun. Talvikunnossapito maksaisi runsaat 200 000 euroa vuodessa ilman pääomamaksua.

Rakennusalan yrittäjänä työskentelevä Laivoranta näkee, että lämmitysjärjestelmä voitaisiin saada kilpailuttamalla halvemmalla. Hän olisi ottanut kilpailutukseen myös kaukolämpövaihtoehdot. Kattelus ei pidä uskottavana, että innovatiivista tekniikkaa saataisiin kilpailuttamalla halvemmalla etenkään toisen toimijan jo alkaneella työmaalla. Projektijohtaja Janne Laine Turun kaupungilta sanoo, että lämmitysjärjestelmän kilpailutus olisi vaikeaa, koska nyt sopimuskumppaniksi otettava Tori Energia Oy rakentaa aurinkolämmön keräysjärjestelmän. Torin kanteen ei Laineen mukaan mahdu kahta erillistä järjestelmää.

Kilpailuttaminen myös viivästyttäisi kannen rakentamista, Kattelus huomauttaa. Laivorannan mielestä aikaa muutaman viikon kilpailutukselle olisi ollut ilman viivästystä.

– Näin toimien olisi voitu estää ylihinnoittelu ja kustannusvuodot, joihin nykyinen päätös antaa mahdollisuuden. En ymmärrä, mihin perustuu väite kahdesta erillisestä järjestelmästä ja toisen tontille menemisestä, Laivoranta sanoo Turkulaiselle.

Laivorannan mielestä sopimus antaa Tori Energia Oy:lle oikeuden tehdä eristeet ja kansirakenne ilman, että kaupunki saa vaikuttaa hintaan. Laineen mukaan torienergian tulee kuitenkin hyväksyttää kustannukset kaupungilla ennen töihin ryhtymistä eikä nyt tehty päätös anna avointa valtakirjaa näiden kustannusten osalta.

Päätös ei mene enää kaupunginvaltuuston käsittelyyn, ellei valtuusto oma-aloitteisesti niin päätä. Jotta asia tulisi kaupunginvaltuuston listalle, tarvitaan 23 valtuutetun allekirjoitus.