25. Folklandialla Pietarin naisenergiaa ja remakkaa pelimannimeininkiä – Pentti, 89, on ollut mukana lähes jokaisella kerralla: "Täällä vain on hauskempaa kuin kotona"

Tellu Turkka ja Timo Alakotila esittivät pääosin lauluja duon uutuuslevyltä "Luurankonainen". Kai Jauhiainen

Kai Jauhiainen

Viime viikonloppuna 25. kerran järjestetty Folklandia-kansanmusiikkiristeily jaksaa pitää pintansa. Yli 140 ryhmää esiintyi 2 800 risteilyvieraalle Silja Europalla 21,5 tunnin aikana. Soitto raikui lähelle yöneljää ja viuluja viriteltiin jo lauantaina aamuyhdeksältä, joten rankkoja valintoja oli tehtävä. Kaikkialle ei ehdi eikä jaksa.

Folklandian musiikki- ja tanssikirjo ulottuu perinteisimmästä pelimannimenosta etnovaikutteilla höystettyyn rockiin. Se tekee mukjavan hajonnan yleisöönkin – mukana on niin nuoria kuin ikäihmisiäkin. Kun kaikki ovat mukana musiikin takia, jää turha örsellyskin väliin.

Ohjelman huippuja oli lauantain puolella lähellä kolmea keikkansa aloittanut pietarilainen Iva Nova. Iva Nova on vieraillut Suomessa muun muassa Faces-festivaalilla Raaseporissa, mutta Folklandialla bändi oli ensimmäistä kertaa. Valvominen kannatti, sillä neljän naisen bändi on erinomainen livebändi ja musiikin vivahteet eivät kadonneet volyymiin. Horoshoo!

Lauantain helmi oli laulaja Tellu Turkan ja pianisti Timo Alakotilan setti alkuiltapäivästä. Duo esitti pääosin uuden levynsä "Luurankonainen" lauluja. Alakotila soitti virtuoosimaisen kevyesti kuten aina ja yhteistyö Turkan kanssa oli saumatonta. Uuden levyn huikea nimibiisi Luurankonainen venyy levyllä yli 16-minuuttiseksi vyörytykseksi - nyt piti ymmärrettävästi lyhentää.

Folklandialla sukupolvet kohtaavat. Sympaattinen esimerkki on Hiiden Pelimannit läntiseltä Uudeltamaalta. Yhtyeen seniori on 89-vuotias kontrabasisti PenttiUlenius Lohjan Saukkolasta. Mies on ollut Folklandialla lähes aina.

– Täällä vain on hauskempaa kuin kotona. Kotona voi aina olla.

Ryhmän kuopus taas on salolais-saukkolalainen juuri 18 vuotta täyttänyt haitaristi Jenny Särmäharju

Folkandian sloganina oli nyt "Saa tanssia", joten myös kansantanssia löytyi laidasta laitaan.

Folklandian järjestelyistä ei moitteita löydy. 25 vuoden rutiinilla kaikki toimii. Kun Silja Europa ja sen kymmenkunta soittopaikkaa ovat tuttuja, on kukin bändi helppo sovittaa parhaimpaan mahdolliseen tilaan ja aikaan. .

Folklandialla julistettiin Orivesi All Starsin "Kaikenmoisia tansseja" vuoden 2019 kansanmusiikkilevyksi.

Vuoden nuori pelimanni-palkinnon sai Haapajärveltä Miukeli-yhtye.

Pispalan Sottiisin vuoden 2020 kansanmusiikkiyhtye on Kimurantti Lappeenrannasta.

Vuoden Wäinö-palkinnon 2019 sai Leena Aho tunnustuksena elämäntyöstä kansantanssissa.

Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye on Kangasalan Pikkupelimannit.

Vuoden 2019 tanssiteko on Karjalan Nuorten "Poies itsekäs ite - Sata vuotta lujaa ystävyyttä"-juhlakonsertti. .

Vuoden Kultakanteleen sai Rauno Nieminen

Suomen Nuorisoseurojen vuoden ohjaajat ovat Milla Sorsa ja Arja Söderlund

Perinteitä

Folklandialla on pitkät perinteet, sillä kansanmusiikki- ja kansantanssiristeily järjestettiin nyt 25. kerran. Silja Europalla oli 2800 risteilyvierasta ja 21,5 tunnin aikana esiintyi huikeat 146 esiintyjäryhmää.

Esiintyjiä oli seitsemästä maasta, eli Suomen lisäksi Beninistä, Latviasta, Romaniasta, Ruotsista, Venäjältä ja Virosta.

Vastaavana järjestäjänä on Pispalan Sottiisi, mutta taustajärjestäjiä on 50.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää