Vuokraisitko astiaan istutetun joulukuusen? Biologian opettaja aikoo pitää kuuset hengissä ja vuokrata niitä vuositolkulla

Perinteinen kuusikauppa saattaa hyvinkin saada tulevaisuudessa haastajan elävistä vuokrakuusista. Heini Kuusela

Crista Lassfolk-Feodoroff

Kun puita istutetaan hiilinieluiksi lähes epätoivon vimmalla, ei joulukuusen muutaman päivän tähtirooli ole enää perusteltavissa entisaikojen tapaan.

Toinen asia on näinä päivinä kuusesta irtoavat neulaset, jotka pistelevät kotilattialla ikävästi sukan läpi ja levittäytyvät laajalle.

Moni on ratkaissut neulasongelman jo vuosikausia sitten hankkimalla muovikuusen, joka kestää joulusta jouluun. Siitä ei kuitenkaan tule perinteisen joulukuusen tuoksua, eikä monen mielestä tunnelmaakaan.

Nämä ongelmat saattavat pian ratketa, jos espoolaisen biologian opettajan Torbjörn Granbergin kokeilu tuottaa tulosta. Granberg kertoo synnyinkuntansa Sipoon paikallislehdessä Sipoon Sanomissa vuokranneensa kolmekymmentä joulukuusta, jotka palautuvat hänelle loppiaisen tienoilla. Vuokrakuuset ovat muoviastioissa, multaan istutettuina.

Ideana on, että kuuset varastoidaan ja keväällä ne pääsevät pellolle kasvamaan. Ensi jouluna niiden pitäisi olla taas vuokrattavissa.

Torbjörn Granberg sai ideansa vuokrakuusiin Youtubesta. Videolla kerrottiin Isossa Britanniassa toimivasta yrityksestä, joka vuokrasi joulukuusia ruukuissa. Samanlainen konsepti löytyi myös Kaliforniasta, jossa osa perheistä oli vuokrannut samaa joulukuusta jopa kuuden vuoden ajan.

– Kuusille oli annettu jopa nimiä, Granberg kertoo Sipoon Sanomissa.

Suomen sääolosuhteet ovat haastavammat, mutta Granberg uskoo asiaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää