Joulu on tuoksujen ja herkkujen luvattua aikaa myös koirille.
Osa jouluherkuista on kuitenkin koirille jopa hengenvaarallisia. Karvatassulle sopimattomat jouluruoat voivat aiheuttaa koirakaverille vatsavaivoja tai jopa myrkytyksen.
Myös joulukasvit kuten jouluruusu, amaryllis, joulutähti, hyasintti ja misteli voivat aiheuttaa koiralle myrkytyksen oireita, jos se maistelee niitä.
Oma lukunsa ovat suolitukokset, jotka nekin ovat koiralle hengenvaarallisia. Suolitukoksia koirat saavat jouluisin perinteisesti etenkin kinkkuverkosta, luista ja kalanruodoista.
Jouluruokia ei siis koiraperheessä kannata jättää lainkaan vartioimatta juhlapöytään eikä koiran saataville muutoinkaan. Keittiössä roska-astioiden kannet on syytä pitää tiukasti suljettuina ja kaappien ovet kiinni, ettei koira pääse kaivamaan sieltä luita, ruotoja, kinkun verkkoa tai mitään muutakaan takuuvarmasti ongelmia tuottavaa.
Jos koira kuitenkin onnistuu syömään jotain sopimatonta, sen vointia pitää tarkkailla ja huolen herätessä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.
Myrkytyksen oireet näkyvät yleensä ensimmäisten 4–24 tunnin kuluessa. Tavallisia myrkytyksen oireita ovat: heikentynyt yleisvointi, oksentelu, tärinä, pidätysongelmat, vatsakivut sekä lisääntynyt syljentuotanto ja janontunne.
Eläinten terveydenhuollon kanssa työskentelevät usein suosittelevat antamaan koiralle myös jouluna vain koiralle tarkoitettuja herkkupaloja sen sijaan, että antaisi niiden maistella ihmisten jouluruokia.
Myös vakuutusyhtiöiden etu on se, että lemmikinomistajat ovat kartalla koiralle sopimattomista ruoista. Eläinvakuutusyhtiö Agria onkin julkaissut listan yleisimmistä koiralle sopimattomista jouluruoista.
SUKLAA
Suklaa sisältää koiralle myrkyllistä teobromiinia, tumma suklaa sisältää korkean kaakaopitoisuutensa takia paljon teobromiinia ja on siksi koiralle vaarallisin.
Suklaan sietokyky on yksilöllistä, mutta yleisesti ottaen koira, joka painaa 10 kiloa, voi saada myrkytyksen oireita syötyään noin 100–200 grammaa maitosuklaata tai 25-50 grammaa tummaa suklaata.
Yleisimpiä suklaamyrkytyksen oireita ovat kuolaaminen, oksentelu, vatsavaivat, erityisen kova jano ja pissahätä.
JOULUKINKKU JA LUUT
Kinkku sisältää paljon rasvaa ja suolaa, jotka eivät ole koiralle hyväksi.
Kinkun ympärillä oleva verkko puolestaan voi syötynä aiheuttaa koiralle suolistotukoksen. Myöskään sian luut eivät ole koiralle hyväksi - sama koskee kalanruotoja ja siipikarjan luita. Älä siis anna koiralle jämäluita vaan ainoastaan koirille sopivia puruluita.
Varmistaaksesi, että koira ei pääse kinkkuun käsiksi anna kinkun jäähtyä koiran ulottumattomissa ja varmista, ettei koira pääse nappaamaan kinkun jämiä, verkkoa tai luita lautasilta tai roskiksesta.
TAIKINAT, PÄHKINÄT JA RUSINAT
Erilaiset taikinat eivät ole hyväksi koiralle, sillä niiden sisältämä hiiva voi alkaa käydä koiran vatsassa ja siten tuottaa koiralle humalaa muistuttavan sekavan olotilan.
Koiran vatsa ei kestä myöskään pähkinöitä, sillä se ei pysty pilkkomaan niitä. Glögin kanssa tarjottavat rusinat voivat myös aiheuttaa koiralle vatsavaivoja.
Ennakkovarautumiseen ohjeistaa puolestaan LähiTapiola, eläinlääkäri Eva Kaistin antamalla ostoslistalla.
Kaisti neuvoo varaamaan kotiin seuraavia apteekista saatavia tuotteita: 5 ml, 20 ml ja isolla koiralla 50 ml ruisku, 3 % vetyperoksidia, Carbomix lääkehiilijauhetta (ei lääkehiilikapseleja), ripulitilanteen tukivalmistetta, Antepsin närästyslääkettä sekä parafiiniöljyä.
– Vahinkojen välttämiseksi ennakointi on tärkeintä. Jos lemmikki kuitenkin on päässyt syömään jotain sopimatonta, ratkaisee usein määrä. Mielipidettä ja jatkotoimia kannattaa aina kysyä eläinlääkäristä, Kaisti neuvoo.
– Toisinaan lemmikin voi oksettaa, toisinaan voi edesauttaa suoliston tai maksan toimintaa vaaratilanteessa.