Joulukuusiperinne pilaa ilmastoa – "Kyse on juhlakauden etuoikeudesta"

Joulupuuseuran mukaan aidon suomalaisen joulukuusen hiilijalanjälki on vain noin kaksi kiloa. Kuusikauppaa käydään Helsingissä esimerkiksi kauppakeskus Arabian edustalla. Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Suomessa pystytetään tulevana jouluna noin 1,4 miljoonaa joulukuusta, tiedottaa Joulupuuseura.

Suomessa joulukuusiksi kasvatettuja on näistä vajaa miljoona. Omasta metsästä haetaan edelleen noin 300 000 puuta, mutta suurin osa on kuusiviljelmiltä peräisin. Ulkomailta tuodaan noin 150 000 puuta.

Suomalainen joulukuusiperinne merkitsee vuosittain noin 1,5 miljoonaa kiloa hiiltä pois metsästä ja joulupuuviljelmiltä, ovat puolestaan laskeneet Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kiertotalouden parissa työskentelevät erityisasiantuntija Risto Lauhanen ja projektipäällikkö Kari Laasasenaho

Jos kuivuneet joulukuuset aikanaan poltetaan, muodostuu siitä Lauhasen ja Laasasenahon laskelmien mukaan noin 5 500 tonnia hiilidioksidia. Luku vastaa yli 1 700 henkilöauton vuosittaista hiilidioksidipäästöä. Laskelmat eivät sisällä kuusten hankintalogistiikan päästöjä.

– Tällä hetkellä kukaan ei väitä joulukuusiperinteen vaarantavan metsien kestävää kehitystä eikä heikentävän metsäluonnon monimuotoisuutta, koska on kyse saavutetuista eduista ja juhlakauden etuoikeudesta. Jos joulukuusiperinnettä rajoitettaisiin ilmastosyistä, nousisi asiassa suuri meteli, Lauhanen ja Laasasenaho sanovat Seinäjoen ammattikorkeakoulun tiedotteessa.

Heidän mielestään suomalainen joulupuuviljely on ekologisesti kestävää. Kuusikaupassa ei ole kysymys vanhojen luonnontilaisten metsien hävittämisestä. Vielä 1850-luvulla Suomen metsien pelättiin loppuvan voimaperäisen tervantuotannon, kaskeamisen ja laiduntamisen takia.

Joulupuuseuran mukaan aidon suomalaisen joulukuusen hiilijalanjälki on vain noin kaksi kiloa. Aito kotimainen kuusi on lähikuusi ja se hävitetään tavallisesti polttamalla energiaksi. Joulukuusen kaataminen ei vähennä metsävaroja, sillä sen tilalle istutetaan aina uusia.

Joulupuuseuran tiedotteen mukaan joulukuuset kasvavat useimmiten pelloilla, joissa muussa tapauksessa kasvaisi vain heinää ja pajuja. Näin pelto sitoo kuusen kasvuaikana vajaassa kymmenessä vuodessa paljon enemmän hiiltä muihin vaihtoehtoihin verrattuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää