Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kissan joulussa piilee monta vaaraa – näitä kannattaa kissaperheissä varoa

Jos koirien joulussa vaarat piilevät lähinnä herkuissa, on kissoja uhkaavat vaarat moninaisemmat. Joulun aikaan yleisimpiä tapaturmia kissoilla ovat palovammat, haavat ja myrkytys.

Palavia kynttilöitä ei tulisi kissaperheissä jättää vartioimatta lainkaan. Kynttilät pitäisi myös sijoittaa paikkoihin, joihin lemmikki ei pääse, vaikka eläimen kanssa oltaisiinkin samassa huoneessa.

Luonteeltaan utelias kissa voi käräyttää kynttilänliekissä viiksensä ja turkkinsa, pahimmillaan aiheuttaa jopa tulipalon.

Myös sähköiset jouluvalot johtoineen voivat aiheuttaa sähköiskuja ja palovammoja, jos kissa päättää pureskella niitä. Johdot tulisi suojata ja jouluvalot sammuttaa aina kun ei itse ole paikalla.

Joululeikkeihin kissaa houkuttelevat kaikenlaiset narut ja nauhat, kuten lahjanarut tai joulukuusessa roikkuvat kiiltonauhat. Jos kissa pureskelee ja nielee niitä, sen suoli voi tukkeutua. Samoin vaaraksi ovat muutkin koristeluissa ja korteissa käytettävät pumpulit sekä kimalteet, jotka houkuttelevat kissan maistiaisille.

Kissan suolitukos voi vaatia pikaista leikkaushoitoa.

Kissalle myrkyllisiä ovat monet joulukasvit ja -kukat, kuten jouluruusut, hyasintit, amaryllikset, liljat ja tulppaanit. Lisäksi mistelin ja orjanlaakerin marjat sekä marjakuusen kaarna ovat myrkyllisiä kissoille. Kaikki nämä tulee sijoittaa kissan ulottumattomiin eikä kissatalouteen tulisi ylipäätään hankkia muita kuin kissalle vaarattomia kasveja.

Myrkytön vaihtoehto on esimerkiksi joulukaktus.

Joulukuusi on oma lukunsa kissatalouden riskilistalla. Kissa saattaa innostua kiipeämään joulukuusen vartta pitkin tai hypätä suoraan kuuseen, mikä voi aiheuttaa kuusen kaatumisen ja kissan loukkaantumisen.

Rytäkässä rikkoutuneet koristeet ovat nekin vaaraksi: lasiset ja alumiiniset sirpaleet viiltävät terävästi niin tassut kuin niitä maistelevan suunkin.

Vanha kikka on laittaa kuusen luo sitruksia tuoksuja, joita kissat eivät yleensä siedä. Onpa joku kissaihminen joskus vannonut senkin nimeen, että appelsiinista leikatut koristekiekot pitävät katit poissa kuusen luota.

Kisuille erityisen kiehtovia koristeita ovat joulukuusen roikkuvien ja kimaltavien esineiden ohella lumisadepallot, joita edelleen kaivetaan esiin jouluisin. Niiden sisältämä neste on pääosin vettä, mutta mukana voi olla kemikaaleja, jotka ovat hyvin myrkyllisiä lemmikeille.

Helsingin eläinsuojeluyhdistys lisää listalle vielä kissojen hassut vaatteet.

– Ethän pue etenkään kissallesi hassunhauskaa joulupukua! Vaikka se olisikin ihmisten mielestä söpöä, kissat yleensä stressaantuvat vaatteista ja pääkoristuksista, eivätkä varmasti nauti niistä, Hesy tiedottaa.

Lisäksi yhdistys toivoo joulurauhaa myös eläimille. Kissallakin pitää olla oma tila, johon se voi halutessaan vetäytyä. Etenkin arat kissat saattavat haluta hakeutua turvaan ja rauhoittumaan huonekalujen alle, kuljetuskoppaan tai erilliseen huoneeseen.

Kissalle tulisi myös pyhittää aikaa yhteiseen joulunviettoon.

– Anna lemmikillesi lahjaksi aikaa. Herkkujen heittäminen on helppoa, mutta arjen kiireissä harva ehtii viihdyttää lemmikkiään niin kauaa kuin se haluaisi. Tarjoa siis lemmikillesi iloinen leikkihetki, jonka tempon ja keston lemmikki saa määritellä, toivoo Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen