Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joulupukki, ota tästä vinkit talteen! – Päiväkotilapset kertoivat, mitä kannattaa hankkia lahjaksi vanhemmille, kavereille ja sisaruksille

Joululahjan hankkiminen voi olla Joulupukilla kovan mietiskelyn ja pähkäilyn takana, joten Turkulainen kävi kysymässä Asemanseudun päiväkotilaisilta ja eskarilaisilta parhaat vinkit joululahjojen valitsemiseen.

Klassikkolahja, suklaa, on lasten mielestä kova hitti. Se on erinomainen lahja vanhemmille. Daniela, Kuunsäteiden ryhmästä, toivoo, että Pukki antaisi suklaakalenterin joululahjaksi äidille.

Eskarilainen Leevi toteaa, että äidille sopiva lahja olisi kaunis kiiltävä huivi.

Kuunsäteet-ryhmän Manu haluaa muistuttaa, että Pukki voisi myös antaa vanhemmille aineettomia lahjoja.

– Nyt tiedän, mitä isä ja äiti haluaisivat: ihmisten kanssa juttelemista! Se on niiden lahja, Manu sanoo.

Myös kavereille ja sisaruksille on mukava antaa lahjoja.

– Kaverille, Lyydialle, jolla on aivan juuri syntymäpäivä, ostaisin lahjaksi kirjan, Leevi kertoo.

Eskarilainen Ronja pohtii, että hänen 10-vuotias pikkuserkku-Velma pitää erityisesti värittämisestä, joten väristyskirja olisi Velmalle sopiva lahja.

– Viime perjantaina jäimme ihan koukkuun värittämiseen! Sunnuntaihin mennessä melkein kaikki sivut oli jo väritetty, Ronja selittää innoissaan.

Manu antaisi pikkusiskolle, Maisalle, joululahjaksi pehmoisen unilelun. Pehmolelu olisi joku eläin, mutta eläinlajilla ei ole Manun mielestä niin paljon merkitystä, koska Maisa ei tarvitse enempää unileluja.

Lapset valmistautuvat jo kovaa vauhtia joulunviettoon Asemanseudun päivähoitoyksikössä. Tonttulakit on vedetty päähän ja jouluiset askartelut on ehditty aloittaa. Päiväkotilaiset ja heidän vanhempansa olivat päässeet ihastelemaan tällä viikolla jouluesitystä, jossa nähtiin tanssi-, laulu- ja soittoesityksiä.

Osa lapsista on ehtinyt jo lähettää lahjatoiveet Joulupukille.

Jerry, Aurinkoisten ryhmästä, on toivonut magneetteja, robotteja ja pikkuautoja. Hän ei muista ihan kaikkia toivottuja leluja.

Aurinkoisten Peppi kertoo toivovansa robottikoiraa lahjaksi Pukilta. Manu toivoo tyrannosaurusta, jolla on siivet.

– On myös lentäviä dinosauruksia, joilla ei ole siipiä, Peppi kommentoi.

– Aivan, ne ovat niin kevyitä, että tuuli nostaa ne ilmaan, Manu lisää.

Kuunsäteet-ryhmän Ellen toivoo, että Joulupukki muistaisi häntä suklaamunilla. Hän on pitänyt Muumi-joulukalenteristaan.

Lapset kuitenkin muistuttavat, että lahjat eivät ole tärkeintä joulussa vaan on myös paljon tärkeämpiäkin asioita.

– Lelut eivät ole maailmassa tärkeimpiä vaan vesi ja hengittäminen ovat, toteaa Leevi.

– Parasta joulussa on se, kuinka on hauskanpitoa aamusta iltaan, kertoo Manu.

Myös jouluherkkujen, kuten suklaan, nauttiminen on tärkeä asia joulunvietossa.

– Tänä jouluna menen mummulaan. Aion varastaa pipareita ja syödä ne pöydän alla, Ronja paljastaa piparisuunnitelmansa.

Asemanseudun päivähoidossa on luvassa ennen joulua vielä jouluisia askarteluprojekteja, joulukirkko halukkaille ja piparien leivontaa.