Turun kaupunginjohtaja Arve YK:n ilmastokokouksessa: Pariisin sopimuksen tavoitteisiin pääseminen riippuu pitkälti kaupungeista

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve pitää kaupunkien roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeisenä. Janne Koivisto

Minna Harmaala

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve korosti YK:n ilmastokokouksessa, että kaupunkien rooli on ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeinen, tiedottaa Turun kaupunki.

– Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin pääseminen riippuu pitkälti kaupunkien, kaupunkialueiden ja paikallisten hallintoviranomaisten toimista. Ilman heidän sitoutumistaan ja yhteistyötään tavoitteita ei voi saavuttaa, Arve korosti puheenvuorossaan.

Arvella oli puheenvuoro 11. joulukuuta pidetyssä ilmastokokouksessa Madridissa.

Hän korosti myös kaupunkien jo tekemiä ilmastotoimia ja haastoi YK:n ja Pariisin sopimukseen sitoutuneet valtiot ottamaan kaupungit vahvemmin kumppaneiksi.

– Vein YK:lle viestin 160 ICLEI -verkostoon kuuluvan kaupungin sitoutumisesta hiilineutraalisuuteen ennen vuotta 2050. Kerroin Turun 2029 tavoitteesta ja haastoin hallituksia ottamaan kaupungit mukaan COP26 tavoitteiden valmisteluun kunnianhimoisemman ja vaikuttavamman ilmastotyön saavuttamiseksi, Arve kertoo Turun kaupungin tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Arve ja ilmastopolitiikan kehittämispäällikkö Risto Veivo puhuivat ilmastokokouksessa myös useissa paneelikeskusteluissa, joissa käsiteltiin kaupunkialueiden ja alueellisen yhteistyön roolia ilmastotalkoissa sekä kiertotalouden merkitystä.

Arven mukaan Turun alueella tehdyt kiertotalouteen liittyvät ratkaisut ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten alueellinen yhteistyö sekä helpottaa hiilineutraaliustavoitteita että luo yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Turussa on tehty yhteystyötä muun muassa päästöjen vähentämiseksi liikenteessä ja lämmityksessä.

Turun kaupungin ilmastosuunnitelman päätavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2029 mennessä ja tehdä Turun alueesta siitä eteenpäin ilmastopositiivinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää