Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

M.A. Nummisen 80-luvun kulttikirja esitteli Turusta kahdeksan keskiolutkuppilaa – yksi on vielä jäljellä

M.A. Nummisen vuonna 1986 ilmestyneessä Baarien mies -kirjassa hän vierailee Turussa Markku Innon kanssa kaikkiaan kahdeksassa baarissa. Oman lukunsa saavat Hasse's Pub ja Parkinhovi. Lisäksi kuuden baarin kierroksella pistäydytään Vinssibaarissa, Patterinsalissa, Kuunaribaarissa, Myllysillan Pubissa, Itäharjun biljardikahvilassa ja Masan baarissa.

Tampereentiellä sijaitseva Masan baari, joka avattiin 1960-luvun loppupuolella, on näistä ainoa, joka on edelleen olemassa samalla nimellä.

Kirjassa Numminen kertoo, miten Masa toimi portierina ja otti miesten takit. Lisäksi talo tarjosi tutulle kaksikolle tuopilliset.

– Kansainvälistä menoa, totesi tähän Into.

Numminen ja Into seurailivat Masan baarissa naisten tikanheiton Kevätkisaa. Ja tikat lentävät Masan baarissa edelleen, kertoo Masan baarin yrittäjänä vast'ikään aloittanut Jore Airola Hän aikoo pitää muutenkin perinteistä kiinni.

– Kun tulin katsomaan paikkaa, siitä syttyi kipinä, että tämä täytyy pelastaa ja pitää sellaisena kuin se on.

Perinteet tarkoittavat, että tiskin takana nähdään myös Masan baarin pitkäaikainen työntekijä Ari Virtanen Masan baarin viralliset avajaiset ovat perjantaina 13. joulukuuta.