Synnytys funikulaarissa, mitä ihmettä?

toimitus

Äkillinen synnytys funikulaarissa, innokkaita kansalaisia ja harhailevia eläimiä. Näitä sisältää Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hyvän mielen jouluvideo, joka tuo joulun tapahtumat Turun uusimmalle nähtävyydelle, funikulaarille. Videon kertojaäänenä on arkkipiispa Tapio Luoma

Tutun jouluevankeliumin henkilöt on tuotu videossa nykypäivän Turkuun, Aurajoen rannoille, förille, funikulaariin ja Iso-Heikkilän observatoriolle. Maria ja Joosef matkaavat jokirantaa kohti Kakolanmäkeä, mutta joutuvat jäämään funikulaariin, sillä majatalossa ei ole heille tilaa. Kun tieto Jeesus-lapsen syntymästä saavuttaa paimenet ja itämaan viisaat tietäjät, nämä lähtevät täyttä päätä katsomaan vastasyntynyttä Vapahtajaa.

– Halusimme tehdä videon, jossa on pilkettä silmäkulmassa, mutta myös joulun sanoma, kertomus Jeesuksen syntymästä, kertoo viestinnän suunnittelija Annina Herranen seurakuntayhtymän viestinnästä.

Kaikki videon näyttelijät ovat Turun ja Kaarinan seurakuntien työntekijöitä. Edustettuina ovat eri ammattiryhmät papeista kanttoreihin ja lastenohjaajista hautausmaatyöntekijöihin.

– Haalimme väkeä mukaan paitsi mahdollisimman monesta seurakunnastamme myös mahdollisimman monesta eri ammattiryhmästä, sillä ihmiset eivät välttämättä edes hoksaa, kuinka paljon erilaisia työtehtäviä seurakunnista löytyy, Herranen kertoo.

– Oli myös mahtavaa, että arkkipiispa innostui lähtemään mukaan kertojaksi. Hänen äänensä sopii täydellisesti jouluevankeliumin kertomiseen, Herranen innostuu.

Idea huumorilla sävytetystä jouluvideosta on kytenyt seurakuntayhtymän viestinnässä jo vuosia, mutta funikulaarin käyttöön ottaminen viime keväänä sai ideat lentämään toden teolla. Pyörät lähtivät pyörimään, kun lupa funikulaarin käyttämiseen saatiin Turun kaupungilta. Kesän ja syksyn suunnitteluiden jälkeen video kuvattiin kahtena päivänä loka-marraskuun taitteessa.

– Keli oli kuvatessa aika syksyinen, mutta toisaalta tämä Turun seudun joulukin on usein todella vähäluminen, nauraa Herranen.

Videon on ohjannut Jukka Kittilä. Kittilä on ohjannut mm. Vartiovuorenmäen kesäteatterin viimekesäisen Robin Hood -näytelmän. Videon on kuvannut ja editoinut Simo Ahtee. Pianomusiikista vastaa kanttori Olli-Pekka Laakkonen ja Maa on niin kaunis -laulusta Morel-kvartetti. Musiikin on äänittänyt Joonas Holmén.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää