Pro-tukipiste: Puolet Turun seksityöntekijöistä on kantasuomalaisia – Turun yksikölle toivotaan kaupungin avustusta

Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen kertoo, että tukipisteen toiminta on otettu hyvin vastaan Turussa. Pro-tukipiste

Jasmin Koivisto

Turun seudun seksityöntekijöiden määrää on hankala arvioida, mutta Turun Pro-tukipisteen edellisen neljän vuoden aikana viesti on ollut selkeä: avulle ja neuvonnalle on kova tarve.

Seksityöntekijöiden määrää on vaikea arvioida sekä valtakunnallisesti että paikkakunnittain. Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen kuitenkin kertoo, että Turun Pro-tukipisteellä on kymmeniä kontakteja viikoittain. Kontaktit ovat anonyymejä, joten yksittäisten työntekijöiden määrää ei voida sanoa tarkkaan. Turun seudulla seksinmyyntisivustoilla ilmoittelee noin sata ihmistä viikoittain.

– Noin puolet Turun yksikön palveluita käyttävistä on kantaväestöön kuuluvia, ja toinen puoli kuuluu niin sanottuun liikkuvaan väestöön, Kauppinen sanoo.

Turun tukipisteen toiminta alkoi vuonna 2016 ensin projektina, jonka jälkeen toimintaa jatkettiin, koska huomattiin, miten paljon palvelulle on kysyntää. Toimipisteellä on ohjauksen lisäksi seksitautitestausta, vertaistoimintaa ja teematapahtumia.

– Projektin aikana pyrimme selvittämään, onko tämänkaltaisille palveluille tarvetta, ja ensimmäiset kolme vuotta todisti sen, että tarvetta on, Kauppinen toteaa.

Kauppisen mukaan Pro-tukipiste on otettu hyvin vastaan Turussa. Yhteistyö muiden toimijoiden ja viranomaisten kanssa on sujunut hyvin. Toiveena on saada kolmas työntekijä toimipisteelle.

– Kun teimme ulkopuolisen arvion, muilta palveluilta ja toimijoilta saatu informaatio oli se, että jos Pro-tukipisteen palveluita ei olisi saatavilla, asiakasryhmä ei hakeudu minnekään muualle.

Projektivaiheen päätyttyä Turun kaupungilta on haettu ensimmäistä kertaa järjestöavustusta toiminnalle. Tällä tavoin saataisiin alueellista resurssia täydennettyä samoin kuin Tampereella ja Helsingissä on pystytty kaupunkien avustuksilla tekemään.

Kauppinen kertoo, että Turussa ei ole perinteistä katuprostituutioaluetta. Nykyään netti on selkeästi yleisin toimintaympäristö, jossa solmitaan kontakteja.

Sokerideittailu on noussut netin ja sosiaalisen median kautta suuremmaksi ilmiöksi. Sokerideittailussa osa palveluista voi olla kaupallista tai vastikkeellista seksiä. Kauppinen on tyytyväinen siihen, että asiasta puhutaan. Hän kehottaa uusia ilmoituksen laittajia olemaan tietoisia mahdollisista riskeistä, kuten väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Kannattaa solmia mahdollisimman selkeät sopimukset, ettei jää epäselvyyksiä, ehdottaa Kauppinen.

Pro-tukipisteessä työskentelee sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, joilta seksi- ja erotiikka-alan toimijat sekä ihmiskaupan uhrit saavat maksutonta neuvontaa ja apua erilaisiin kysymyksiin ja tilanteisiin. Tukipisteestä voidaan myös ohjata muiden palveluiden piiriin.

Tukipisteen työntekijöiden työhön kuuluu myös etsivä työ, jossa palvelut viedään kentälle ja tarjotaan neuvontaa ja ohjausta. Etsivä työn tarkkoja paikkoja ei kerrota, koska asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuutta halutaan varjella.

Pro-tukipiste

Pro-tukipiste edistää seksi- ja erotiikka-alalla toimivien ihmisten sekä ihmiskaupan uhrien osallisuutta ja oikeuksia.

Järjestö tarjoaa matalan kynnyksen maksuttomia tuki- ja terveyspalveluja.

Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Toimintaa rahoitetaan enimmäkseen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen, STEA:n, avustuksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää