Suomelle ropisee pisteitä mielikuvamittauksessa – sijoitus nousi jokaisessa kategoriassa

Suomen luonto nousee mittauksessa parhaaseen kolmannekseen matkailukohteena. Arkisto/Päivi Tuovinen

Anniina Virtanen

Mielikuvat Suomesta ovat muuttuneet yhä positiivisimmiksi muiden maiden näkökulmasta. Suomi nousi yhden sijan maabränditutkimuksen mittauksessa. 50 maan joukosta sijoitus on 17, joka muodostuu Suomen saamista pisteistä kuudessa eri kategoriassa.

Kategorioina on vienti, hallinto, kulttuuri, ihmiset, matkailu sekä maahanmuutto ja investoinnit. Suomen pistemäärä nousi jokaisessa kategoriassa viime vuodesta siivittäen Suomen suurimmaksi pistenousijaksi.

Suomea arvostetaan erityisesti hyvän hallinnon ja yhdenvertaisuuden vuoksi, kuten aikaisempinakin vuosina. Suomalaista hallintoa pidetään pätevänä, rehellisenä ja oikeudenmukaisena, ja kansalaisten oikeuksien uskotaan toteutuvan Suomessa.

Suomi mielletään myös maaksi, joka pyrkii vastuullisesti vähentämään maailman köyhyyttä. Suomi sijoittuu kymmenen parhaan maan joukkoon kaikilla hallintoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvillä mittareilla.

Tämän vuoden mittauksessa suurimmat erot aiempiin vuosiin verrattuna näkyvät ympäristöasioissa ja koulutuksessa. Mielikuvat Suomesta koulutuksen tarjoajana ovat parantuneet edellisestä mittauksesta neljän pykälän verran, ja Suomi sijoittuu nyt sijalle 14.

Ympäristönsuojeluun liittyvällä mittarilla Suomi nousee myös neljä sijaa, yhdeksänneltä sijalta peräti viidennelle sijalle. Suomen hyvä sijoitus on erityisen merkittävä, sillä tutkimuksen vastaajat määrittelevät ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeimmäksi globaaliksi huoleksi.

Sekä suomalainen kulttuuriperintö että nykykulttuuri arvioidaan tutkimuksen maiden heikompaan puolikkaaseen.

Myös kaupunkikulttuurin ja urbaanien matkailukohteiden kategoriassa Suomella on vielä kirittävää suhteessa esimerkiksi edellä oleviin Ruotsiin ja Norjaan. Suomen luonto nostetaan matkailukohteena kuitenkin parhaaseen kolmannekseen.

Tutkimus antaa myös paljon tietoa siitä, miten mielikuvat Suomesta vaihtelevat eri maissa. Positiivisimmat näkemykset Suomesta ja suomalaisista on tutkimuksessa mukana olleista maista Saksassa ja Ruotsissa. Myös japanilaiset ja venäläiset arvostavat Suomea keskimääräistä enemmän.

Egypti sen sijaan arvioi Suomen selkeästi heikoimmin kuin muut maat, sijoittaen Suomen 30. sijalle 50 maan joukossa. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että mitä paremmin vastaaja Suomen tuntee, sitä positiivisemmin hän Suomen arvioi.

Nation Brands Index on arvostettu ja kattava maabränditutkimus, ja sitä varten haastatellaan yli 20 000 ihmistä ympäri maailmaa. Tutkimuksessa ei tehdä BKT-tasoituksia, vaan Suomea vertaillaan suoraan suuriin maihin, kuten Yhdysvaltoihin, joka on tämän vuoden tuloksissa 11 sijaa Suomen edellä.

Tutkimuksessa mukana olevat Pohjoismaat sijoittuvat kaikki kahdeksan pistesijan etäisyydelle toisistaan, Ruotsin johtaessa ryhmää yhdeksänneltä sijaltaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää