"Useasti lapset säästelevät vanhempiaan eivätkä kerro toiveitaan" – Turkulaisten ja kaarinalaisten lapsien lahjatoiveita toteutetaan Lahja lapselle -keräyksellä

Vapaaehtoistyön toiminnanjohtaja Minna Kaskinen kertoo, että lahjojen saavat ovat turkulaisia ja kaarinalaisia perheitä. Jasmin Koivisto

Jasmin Koivisto

Turun ja Kaarinan seurakuntien diakoniatyön Lahja lapselle -keräys järjestetään tänä vuonna yhdettätoista kertaa. Keräyksen avulla toteutetaan diakonia-asiakasperheiden lasten joululahjatoiveita. Tänäkin vuonna lahjatoiveita on tullut noin 900.

Vapaaehtoistyön vt. toiminnanohjaaja Minna Kaskinen kertoo, että lahjoittaminen on tärkeää, koska sillä tuodaan toivoa ja luodaan merkityksellisyyttä sekä lahjan saajalle että lahjoittajalle.

– Useasti lapset säästelevät vanhempiaan eivätkä kerro toiveitaan tai tarpeitaan, koska he tajuavat taloudellisen tilanteen, ja he eivät halua aiheuttaa pahaa mieltä, hän selventää.

Lahjoittajalle on myös Kaskisen mukaan mieleisempää, kun pääsee hankkimaan konkreettisen lahjan eikä vain siirretä rahaa tilille.

Lahjoittajien ei tarvitse paketoida tavaroita vaan vapaaehtoiset käärivät lahjat joulupaketteihin ja kuljettavat ne seurakuntiin jakoon.

Diakoniatyöntekijät keräsivät syksyn aikana lasten 20–50 euron hintaisia toiveita, joita vapaaehtoiset välittävät lahjoittajille. Lahjoittajille kerrotaan lapsen ikä ja lahjatoive, sen sijaan lapsen henkilöllisyys säilyy vain diakoniatyöntekijöiden tiedossa.

Kaskinen kertoo, että alle kymmenvuotiaiden toiveet ovat konkreettisia lahjoja, kuten legoja, pehmoleluja, pelejä ja kauko-ohjattavia autoja. Lapset toivovat myös perinteisiä kirjoja ja dvd-levyjä.

Yli kymmenvuotiaat voivat halutessaan toivoa 40 euron hintaista lahjakorttia, minkä hinta voidaan puolittaa kahden lahjoittajan kesken. Lahjakortteja usein toivotaan urheiluväline-, vaate- ja tekniikkaliikkeisiin Lisäksi leffaliput ovat suosittuja.

– Kokemus siitä, että on vertainen koulukaverien kanssa, kun voi mennä mukaan ostoksille, elokuviin tai Heselle, on tärkeä, Kaskinen kertoo.

Yli kymmenen prosenttia suomalaisista lapsista elää pienituloisessa perheessä. Esimerkiksi Kaarinan seurakunnan diakonia-asiakkaista yli puolet on lapsiperheitä, ja heistä 80 prosenttia on yksinhuoltajaperheitä.

Lahjojen saajat ovat turkulaiset ja kaarinalaiset lapset.

– Kyseessä ovat ihan tavalliset perheet, joilla on ollut jotain kriisiä, ja jotka ovat olleet diakoniatyön asiakkaina tänä vuonna. Kriisi voi olla esimerkiksi vakava sairastuminen tai pitkäaikaistyöttömyys. Silloin taloudelliset ongelmat voivat lähteä kasaantumaan.

Lahja lapselle

Vapaaehtoiset välittävät lahjatoiveita lahjoittajille arkisin 21.–26.11. kello 11–16 välisenä aikana numerossa 040 341 7660. Numeroon voi myös jättää tekstiviestillä soittopyynnön.

Lisäksi lahjoittajaksi voi ilmoittautua osoitteessa lahjalapselle.fi.

Lahjat toimitetaan paketoimattomina joko Diakoniakeskukseen 25.11.–3.12. arkisin kello 10–18 tai Kaarinan kirkolle 25.–29.11. kello 11–18.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu