Tupla-Pukki ja torille! Suomi pelaa jalkapallon EM-kisoissa!

Sport Content

Suomi on varmistanut paikkansa jalkapallon ensi kesän EM-kisoissa.

Huuhkajat voitti tänään Liechtensteinin maalein 3-0. Se riitti historiallisen saavutuksen sinetöimiseen. Suomi ei ole koskaan aiemmin pelannut jalkapallon EM- tai MM-kisoissa.

Huuhkajat dominoi illan ottelua. Jasse Tuominen päästi kotiyleisön piinasta jo 21. minuutilla.

Osuma oli Tuomisen maajoukkueuran ensimmäinen. EM-karsinnoissa paljon töitä tehnyt hyökkääjä on saanut viimeisen vuoden aikana paljon kritiikkiä tehottomuudestaan.

Tuominen puski pallon myös tolppaan toisella jaksolla. Teemu Pukin toisen puoliajan kaksi maalia tekivät pelin selväksi.

Pukki iski ensin rangaistuspotkusta, joka oli seurausta Pyry Soirin rikkomisesta.

Tupla-Pukki tuli sitten 75. minuutilla. Liechtensteinin puolustaja pelasti maaliviivalta, mutta kotkalainen sai pallon verkkoon toisella yrittämällään.

Pukki on tehnyt näissä EM-karsinnoissa jo yhdeksän maalia. Suomi päättää karsinnat kohtaamalla Kreikan vieraissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää