Tarja Turunen huomasi yhtäkkiä, ettei hänellä ollut voimia nousta sängystä – kun totuus selvisi, laulaja haki välittömästi apua

Tarja Turunen. Toni Tervo

Toni Tervo

Viime vuoden lopullaTarja Turunenhuomasi, että hänen oli vaikea nousta sängystä. Normaalisti energinen perheenäiti ei saanut itseään liikkeelle kunnolla edes viettääkseen aikaa läheistensä kanssa.

– Haluan olla läsnä oleva äiti lapselleni ja viettää aikaa hänen kanssaan, mutta minulla ei yksinkertaisesti ollut voimia. Se oli pelottavaa, hän kertoo nyt.

20-vuotisen uransaaikana Turunen on tottunut kovaan keikkatahtiin, mutta se oli lopulta liikaa. Hän yksinkertaisesti paloi loppuun.

– Kun tajusin miksi olin niin huonovointinen, hain ja onneksi sain apua, hän kertoo.

Tällä hetkellä Turunen pitää voimia yllä muun muassa liikunnalla ja hänellä käy personal trainer kolme kertaa viikossa vetämässä aamujumppaa. Hän avasi huoliaan ja tilannettaan myös terapeutille.

Iso apu tuli kuitenkin tutusta lähteestä.

– Sain purettua tunteeni kappaleiksi ja oli uskomaton tunne, kun ne lopulta valmistuivat ja olin sanoittanut sen kaiken niihin. Olen tehnyt tätä työtä yli 20 vuotta, mutta kenties koskaan aiemmin minulla ei ole tullut musiikista tällainen katharsis. Tällainen puhdistuminen.

Uusia elämänhallintataitojatarvitaan jälleen, sillä ennen joulua Turunen nähdään sekä omilla keikoillaan että muutamalla Raskasta joulua -keikalla. Joskin laulajan mukaan joulukeikat eivät ole fyysisesti niin raskaita.

– Normaalisti kiertueella on pitkät etäisyydet ja paljon lentämistä. Sitten kun vielä lavalla rockataan kaksi tuntia korkokengät jalassa niin on se melkoinen rääkki.

– Joulukeikat taas vaativat äänenkäyttöä hiukan eri tavalla. Olenkin nyt harjoittanut taas ääntäni.

Turunen on mukana Raskasta Joulua -kiertueella kahden keikan verran (Helsingissä ja Lahdessa). Hän on koko kiertueella mukana kolmatta kertaa ja odottaa sitä jo innolla.

– Jo ensimmäisillä kerroilla odotin sen olevan upea spektaakkeli, jossa on värikästä yleisöä. Ja sitä se on aina ollutkin. Ne ovat siitä jänniä keikkoja, että niihin on vaikea valmistautua kovin paljon. Hirveästi harjoituksia ei ole etukäteen ja siinä sitten vaan mennään lavalle tuhatpäisen yleisön eteen.

Kun Turusenkeikkarupeama loppuu, hän pääsee joulupöytään yhdessä perheensä kanssa heidän Espanjassa sijaitsevaan kotiinsa.

– Mieheni tilaa jouluruuat pitopalvelusta ja muutenkin valmistelu on paljon hänen harteillaan. Kun tulen kotiin, vain rentoudun ja nautin rakkaideni seurasta, laulaja hymyilee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää