Vilhelm Junnnila haluaa henkilöautojen huollot kotitalousvähennykseen – "Parantaisi liikenneturvallisuutta ja vähentäisi harmaata taloutta"

Työnsä vuodenvaihteessa valmiiksi saanut työryhmä ehdottaa, että Suomessa tuettaisiin sähköauton ostajaa yhtä avokätisesti kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Alankomaissa. –  Jyrki Hämäläinen / arkisto

toimitus

Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila (ps.) kerää kansanedustajilta allekirjoituksia laatimaansa lakialoitteeseen, jotta henkilöautoille suoritettavat määräaikais- ja vuosihuollot sekä rengastyöt säädettäisiin kotitalousvähennykseen oikeuttaviksi menoiksi.

– Ehdotettu muutos parantaisi liikenneturvallisuutta, mahdollistaisi auton peruskunnossapidon mahdollisimman monelle ja vähentäisi harmaata taloutta sekä liikenteen päästöjä, Junnila toteaa.

Nykyisellään kotitalousvähennystä on mahdollista saada tavanomaisista kotitaloustöistä, joita teettää kotona tai vapaa-ajan asunnollaan. Tavanomaisuudella tarkoitetaan työtä, jota tehdään yleisesti kodin ja siellä asuvien henkilöiden hyväksi.

– Lakialoitteessa esitetään, että kotitalousvähennystä voisi autohuoltojen osalta toteuttaa myös kodin ulkopuolella, koska liikkuvana osana kotitaloutta autolle tehtäviä huoltoja ei ole yleisesti mahdollista tai turvallista tehdä kotioloissa, Junnila perustelee.

Kansanedustajat voivat allekirjoittaa aloitteen 20. marraskuuta mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää