Poliisi tiedottaa Suden raadelleen metsästyskoiran eilen lauantaina Parikkalan Otramäessä. Eläinlääkäri joutui lopettamaan vaikeasti loukkaantuneen koiran.
Onnettomuus tapahtui, kun metsästäjä oli lauantaina aamupäivällä ollut kouluttamassa reilun vuoden ikäistä hirvikoiranarttua. Koiran omistaja oli todennut koiran olevan metsässä paikallaan, ja kuullut sitten koiran uikuttavan. Hän oli löytänyt koiran muutamaa minuuttia myöhemmin paikannuspannan avulla ja todennut koiran joutuneen suden raatelemaksi.
Omistaja oli vienyt koiransa heti eläinlääkärille, jossa tämä oli todennut vammojen olevan niin vakavat, ettei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin lopettaa koira. Koiran rinnassa olevat puremajäljet olivat lävistäneet keuhkot ja katkoneet kylkiluut, lisäksi koiran takajalassa oli puremajäljet.
Koiran omistaja kertoi tapahtumapaikan olevan lähellä Pöröpeikon retkeilypolkua, jossa ulkoilijoilla mukana olevat koirat eivät välttämättä ole kytkettyinä.