Kultamitaliduo Turusta – Tanssituvan Saima Kokkonen ja Sofia Convertino saavuttivat tänä vuonna MM-pronssia ja EM-kultaa

Sofia Convertino (vas.) ja Saima Kokkonen ovat harrastaneet tanssia lapsesta asti. Tanssitupa

Teemu Nurmi

Turkulaisen tanssikoulu Tanssituvan Saima Kokkonen ja Sofia Convertino nappasivat juhannuksena Tsekin Chomutovissa discotanssin MM-kisoissa pronssia duona ja lokakuun lopulla Italian Montecatinissa järjestetyissä EM-kisoissa kultaa.

EM-kulta saattoi jäädä kaksikon viimeiseksi duona tehdyksi supermenestykseksi, sillä Saima Kokkonen on lähes 100 prosenttisen varma, että hänen kilpailu-uransa tanssissa on nyt ohi.

– Minulla on nyt niin paljon ohjelmaa elämässä, että jotain pitää jättää pois. Kalenteri oli vähän liian täynnä ja kilpatanssi on sellaista, että siihen pitää satsata täysillä tai ei ollenkaan, kertoo Saima, joka muun muassa opiskelee sekä valmentaa Tanssituvalla.

Erittäin vauhdikas discotanssi on hyvin raskas ja hurja laji kropalle. Kisoissa ei näy hirveästi yli 20-vuotiaita. Kokkosen pari Sofia Convertino on vasta 17-vuotias, joten hän jatkaa uraansa ainakin vielä soolotanssijana.

Kaksikko uskoo, että yksi syy kultamitalin saavuttamisen takana oli juuri tieto siitä, että kyseessä on ehkä viimeinen yhteinen kisa.

– Se varmasti siivitti voittoon, naiset pohtivat.

Kumpikin aloitti tanssiharrastuksen Tanssituvalla 6-7-vuotiaana tanssivassa iltapäiväkerhossa. Saima on nuorempana harrastanut myös telinevoimistelua, mutta valitsi kilpailulajikseen tanssin. Sofian lajeja olivat tanssin lisäksi joukkuevoimistelu ja rytminen voimistelu.

Kokkosen ja Convertinon harjoitusmäärät vaihtelevat paljon sen mukaan, onko tärkeä kisa lähestymässä. Kisakaudella treeneissä menee noin 6-10 tuntia viikossa. Sen päälle tulevat vielä omatoimiset harjoitteet.

Kokkosen ja Convertinon valmentaja, itsekin lukuisia arvokisamitaleja kahminut Janina Ilkka kehuu kaksikon asennoitumista harjoitteluun. Kokkosen ja Convertinon tekeminen Tanssituvan salilla on huippua.

– Heillä on myös vahva usko itseensä, Ilkka sanoo.

EM-kisojen aikuisten duosarjassa oli mukana seitsemisenkymmentä paria. Mitalikolmikko oli sama kuin MM-kisoissa, Turun naiset petrasivat kaksi sijoitusta. EM-kisat on siis tasoltaan sama asia kuin MM-kisat.

– Parhaat kilpailijat tulevat Pohjoismaista, mutta nousussa ovat myös muun muassa Ukraina ja Tsekki. Lajin kärki on laajentunut, mikä on tosi kiva asia, Janina Ilkka toteaa.

Tanssituvasta MM-kisoissa oli vajaa 40 kilpailijaa ja EM-kisoissa 26. Turkulainen Tanssitupa onkin ollut vuosia Suomen menestynein discotanssin lajivalmennustaho. Tanssitupa, jolla on upea 700 neliön tila lähellä Tampereentien Prismaa, täyttää ensi tammikuussa 20 vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää