Lemmikkien allergiat ovat todella yleisiä, mutta niitä on hankala todentaa. Keskustan Omaeläinklinikan eläinlääkäri Kaisa Saarisen mukaan vastaanotolla käy päivittäin potilaita allergiaoireiden takia.
Myös Vetean eläinlääkäri Tiina Koskinen kertoo, että vastaanotolla käy viikoittain asiakkaita koirien ja kissojen allergia-oireiden takia.
Koskinen toteaa, että koirilla esiintyy allergioita kissoja enemmän.
– Maatiaiskissat ovat usein terveempiä, hän sanoo.
Saarinen toteaa, että koirilla on kissoja enemmän allergioita usein perimän ja jalostuksen myötä. Tietyillä roduilla, kuten ranskanbulldogeilla ja labradorinnoutajilla, todetaan allergioita enemmän kuin toisilla.
Oireita, jotka voivat kertoa allergiasta, ovat esimerkiksi toistuvat korvatulehdukset, kutiseva iho ja punoittavat silmät ja tassut.
– Sen huomaa siitä, että vaikka kävisi lääkärissä ja saa oireisiin avun, menee muutama viikko ja taas samat oireet ilmestyvät – tai ne eivät edes häviä kokonaan. Ongelma on kokoajan taustalla, Koskinen kuvailee.
Kuvaillut oireet voivat kuitenkin myös johtua muusta kuin ruuasta. Koskinen neuvoo ensin kokeilemaan peruskeinoja.
– Ensin kokeillaan korvalääkitys, ihon shampoopesu tai tarkistetaan, onko eläimessä loisia. Kokeillaan siis ensin peruskotikonsteja ja -lääkityksiä, mutta jos vaivat jatkuvat, silloin ryhdytään kiinnittämään huomiota ruokavalioon.
Myös Saarinen ohjeistaa oireiden esiintyessä ottamaan eläinlääkäriin yhteyttä. Vaikka diagnoosin saaminen kestäisi pidempään, on tärkeää aloittaa taustasyyn selvitys. Ainakin oireita voidaan lievittää saman tien ja näin parantaa eläimen elintasoa.
– Tilanne vaatii kärsivällisyyttä niin eläinlääkäriltä kuin omistajaltakin. Jos koira esimerkiksi kutisee, syy harvemmin selviää ensimmäisellä kerralla, hän kertoo.
Allergiaa voi olla hankala todentaa, sillä lemmikki pitää asettaa eliminaatiodieetille. Eliminaatiodieetti vaatii aikaa ja sitoutumista, kun eläimen ruokavaliota pitää seurata tarkasti.
Joskus allergia voi olla kahden aiheuttajan summa, mikä taas vuorostaan hankaloittaa allergian todentamista.
Koirilla on myös ruoka-aineallergioiden lisäksi atooppista dermatiittia eli atopiaa, johon liittyy perinnöllisyyttä.
– Osalla atopiaan liittyy ympäristöallergeeneille herkistymistä, kuten siitepölylle, mutta voi olla myös samanlaisia oireita ilman allergeenille herkistymistä, Saarinen kertoo.
Kirppuallergia on yleinen ongelma maailmalla, mutta Suomessa sitä tavataan harvemmin.
Saarinen mainitsee, että lemmikille voi tulla myös kontaktiallergia, jossa koira saa oireita esimerkiksi omasta ruokakupista. Kyseinen allergia on kuitenkin harvinainen.
Koskinen kokee, että nykyään omistajat ovat enemmän tietoisia lemmikkien allergioista.
– Se ei tule enää yllätyksenä, kun sanoo, että nyt voi olla jokin ruokaongelma, hän sanoo.
Omistajat myös usein testaavat jo etukäteen erikoisruokia ja ovat puhdistaneet lemmikkien korvat.
– Se on minusta hienoa asia, että ihmiset ovat enemmän oma-aloitteisempia, Koskinen lisää.