Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talvi pyyhkäisee myös Etelä-Suomeen – Meteorologi: "Fiksu autoilija vaihtaa renkaat viimeistään nyt"

Sää näyttää vaihtuvan talviaikaan yhtä tahtia kellojen kanssa. Lämpimiä syyskelejä antanut matalapaine on väistymässä ja sää kylmenee ensi viikon alkuun mennessä Etelä- ja Keski-Suomessa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Anniina Valtonen kertoo Pohjois-Euroopan päällä kulkevien lämpimien ilmavirtojen väistyvän viimeistään viikonlopun aikana.

Tilalle virtaa kylmää ilmamassaa, joka voi hyvinkin tuoda talven tullessaan.

Ensi viikon alkuun, mahdollisesti jo maanantaille on luvassa sateita, mutta ovatko ne vettä, lunta vai räntää, sitä on säätieteilijöiden vielä vaikea ennustaa.

– Ennustettavuus on nyt huono, mutta se näyttäisi varmalta, että maanantaina ilma on selvästi talvisempi ja jotain sataa, mutta ei mitenkään suuria määriä, Valtonen sanoo.

– Voi hyvin olla, että koko Suomeen sataa lunta.

Ensi viikolla lämpötilat laskevat lähelle nollaa Etelä-Suomea myöten. Vaikka sää pysyisi päivisin plussan puolella, on meteorologin ennusteen mukaan viimeistään viikonloppuna korkea aika vaihtaa talvirenkaat.

– Vaikka sää olisi ensi viikollakin vielä iltaisin plussan puolella, voi yöllä hyvinkin olla jo niin kylmää, että tiet ovat aamulla jäässä, Valtonen arvioi.

– Sanoisin sääennusteen pohjalta, että fiksu autoilija vaihtaa talvirenkaat viimeistään nyt, niin talvi ei pääse yllättämään.