Irwinin 30 vuotta vanha kappale joutui JSN:n hampaisiin – "Saatesanojen kanssa ihmisarvoa loukkaava"

Jari Pietiläinen

Julkisen sanan neuvosto on antanut huomautuksen Järviradiolle journalistin ohjeiden rikkomisesta. Langettava päätös tuli tällä kertaa yllättävässä yhteydessä: laulaja Irwin Goodmanin(1943–1991) reippaan rallin saattelemana. Kappale on ilmestynyt vuonna 1989.

Järviradio soitti viime huhtikuussa Irwinin kappaleen Mutakuono, lakupelle.Kappale soitettiin musiikkiohjelmassa, jonka juontaja luki kappaletta toivoneen henkilön viestin: ”Perussuomalaisten toimesta Suomi takaisin”.

Neuvosto toteaa, että tässä tapauksessa kappaleen ja saatesanojen yhdistelmä loi maahanmuuttajavastaiseksi tulkittavan kokonaisuuden, joka oli ihmisarvoa loukkaava ja etnistä alkuperää halventava.

– Vaikka radio-ohjelman sisältönä olisi kuuntelijatoiveiden toteuttaminen, tiedotusvälineen on käytettävä journalistista harkintaa siinä, mitä se julkaisee, JSN muistuttaa.

Järviradion päätoimittajan Markku Mäenpään mukaan radiokanava toteuttaa pääsääntöisesti kaikki vastinetta vastaan esitetyt kuuntelijoiden kappaletoiveet ja toivojien esittelytekstit luetaan radiossa sensuroimatta, poikkeuksena epäasialliset esittelytekstit.

Päätoimittajan mukaan Järviradio ei ole historiansa aikana koskaan joutunut käyttämään musiikkiteoksiin kohdistunutta harkintavaltaa. Jos journalistista harkintavaltaa on käytetty, on harkinta koskenut kuuntelijoiden lähettämiä saatetekstejä.

Mäenpään tulkinta asiasta ei kuitenkaan vakuuttanut Julkisen sanan neuvostoa, joka antoi Järviradiolle huomautuksen äänestyspäätöksen 11–1 jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää