Moni on kuullut, että Turun linnassa ja pääkirjastossa kummittelee, mutta oletko kuullut aaveista Ylioppilaskylässä tai Bar Rennossa?
Nämäkin paikat vilahtelevat aaveiden tyyssijana Artemis Kelosaaren uudessa Aaveiden Turku -kirjassa (Haamu, 2019).
– Aina ei tarvita keskiaikaista ympäristöä vaan aaveita on myös moderneissa paikoissa. Yo-kylässä on rikasta urbaania legendaperinnettä. Aavepaikkoja yhdistää se, että niissä liikuu paljon ihmisiä ja tapahtuu paljon. Dramaattinen ympäristö tuottaa kummitustarinoita, Kelosaari kertoo.
Yo-kylässä ihmisiä on kauhistuttanut muun muassa kylässä kuollut ”Hautausmaan tyttö”, jota on tavattu Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalla kysymässä tietä.
Tarinan mukaan Yo-kylästä löytyy myös ”Itkevä huone”, josta yliopistolla työskennellyt tutkijapariskunta löysi aikoinaan pikkulapsensa murhattuna.
Kelosaaren kirjaan on koottu kymmenen paikkaa, missä aaveita on Turussa tavattu. Tarinoita kerätessä Kelosaaren lähteinä on ollut muun muassa aiheesta Turun yliopiston folkloristiikan laitokselle tehty gradu. Myös Turku-seuralta on saatu materiaalia, ja lisäksi huhuja kummittelupaikoista tuli omasta tuttavapiiristä.
– Kun kuulin eri paikoista, lähdin myös paikan päälle kyselemään henkilökunnalta, ovatko he nähneet kummituksia. Kaikki eivät niistä olleet tietoisia. Osa taas oli, muttei ollut itse nähnyt niitä.
Kelosaaren kirjassa on paljon erilaisia aavetarinoita ja -kokemuksia. Mieluunpainuvimmaksi kummitustarinaksi kirjailija itse nostaa runoilija Yrjö Jylhän tarinan. Bar Rennossa viihtyvä ”Ykä” edustaa räyhähenkeä, joka paiskoo tuoppeja ja heittelee jakkaroita lattialle.
– Myös Åbo Svenska Teaterissa riittää runollisia kummitustarinoita, kuten Valkoisen daamin ja Arnen tapaukset.
Valkoinen daami on entinen tähtinäyttelijätär, joka liikuskelee köysistön vintillä iltaisin ja öisin. Toisinaan hän äityy myös metelöimään. Arne taas on talossa aikoinaan menehtynyt näyttämömestari. Hän oleskelee yhä entisessä työhuoneessaan – ainakin sieltä on kuultu selittämätöntä kolistelua.
Mutta miten kirjailija suhtautuu itse kummituksiin? Millä mielellä hän kuunteli ihmisten kokemuksia niistä?
– Kuuntelin niitä tietynlaisella skeptisyydellä, mutta en halua mitään suoralta kädeltä tyrmätä. Ei minulle ainakaan tullut mieleen, että joku tietoisesti olisi minua vedättänyt.
Kelosaaren omaa suhtautumista aaveisiin eivät kertomukset muuttaneet.
– Haluaisin uskoa tällaisiin, mutta en täysin pysty. Omia absoluuttisen varmoja kokemuksia minulla ei aaveista ole, mutta tarinat innostavat minua. Kansanperinne ja kauhukulttuuri tuntuvat läheisiltä.