Turkulaissovellus vie murhapaikoille ja outojen ilmiöiden maailmaan

Teemu (vas.) ja Sami Saarenpää ovat kehittäneet rikosmatkailusovellus ForenSeekin. Tomi Kangasniemi

Tomi Kangasniemi

Turkulaisveljeket Sami, 45, ja Teemu Saarenpää, 35, ovat kehitelleet matkailusovelluksen, joka vie käyttäjät rikosten ja outojen ilmiöiden maailmaan: murhien tapahtumapaikoille ja kadonneiden jäljille.

– Pohjana sovellukselle toimi Teemun luoma Mysteries, Crimes, Curiosities -tili Instagramissa. Siellä on esitelty ratkaistuja ja ratkaisemattomia murhia. Nyt sovelluksen avulla käyttäjät voivat käydä esimerkiksi murhapaikoilla, Sami kertoo.

Insta-tili on nyt muutettu sovelluksen mukaisesti ForenSeek-nimiseksi Tilillä on jo yli 100 000 seuraajaa, ja viikoittain tavoitetaan yli miljoona käyttäjää. Veljeksillä onkin luja usko sovelluksen kaupalliseen läpilyöntiin.

– Haluamme maailman parhaaksi rikosmatkailusovellukseksi, Sami tiivistää.

Sovelluksesta tulee tietysti mieleen koodarit, mutta miehillä ei ole it-taustaa. Teemu kertoo olevansa yliopistotaustainen perushumanisti. Häntä ovat kiehtoneet rikokset pikkupojasta asti. Sami puolestaan on tehnyt koko ikänsä myyntihommia.

Työnjako onkin sellainen, että Teemu luo sisältöä ja Sami hoitaa kaupallista puolta. ForenSeekin ensimmäinen versio ilmestyi vappuna. Mukana on kotimaan tuttuja rikospaikkoja, kuten Bodomia, mutta sen avulla pääsee myös vaikkapa Viiltäjä-Jackin jäljille Lontooseen.

Turusta on sovelluksessa aivan oma rikospaikkakierroksensa, jonka kiertää 45 minuutissa.

ForenSeekistä on tulossa lähiaikoina kakkosversio, joka kasvattaa kohdevalikoimaa. Sitä varten toteutetaan myös joukkorahoituskampanja. Tähän asti sovelluksen kehittämistä on rahoitettu omasta pussista ja Business Finlandin tuella.

Suunta veljeksillä on joka tapauksessa maailmalla, sillä Suomessa markkinat ovat hyvin pienet.

Veljesten mukaan Suomessa ei myöskään uskalleta lähteä markkinoimaan maan pimeämpiä puolia. Kun Keski-Euroopasta löytyy esimerkiksi kidutusmuseoita, Suomessa ollaan arempia.

– Kaikki historia on enemmän tai vähemmän veristä, ja pitää osata käsitellä myös kipukohtia. Ihmisiä kiinnostaa elämän arvaamattomuus ja myös väkivalta. Maailma ei ole sitä, miltä se näyttää, Teemu muistuttaa.

Tarjontaa true crime -osastolla maailmalla riittää, mutta ForenSeek haluaa kilpailla laadulla.

– Sovelluksessa on kahdenlaista sisältöä. Osan voi lukea vaikka sohvalla maaten, osa taas opastaa paikan päälle, Sami tiivistää.

Paitsi unohtumattomia matkakokemuksia toivovat veljekset, että sovellus tarjoaa lopulta mahdolllisuuksia myös uusia vihjeiden löytämiseen ratkaisemattomiin tapauksiin.

ForenSeek-sovellus on ladattavissa osoitteesta forenseekapp.com

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää