Uusi yhtiö perustettiin hankkimaan Turkuhalliin lisää toimintaa

toimitus

Artukainen

Teemu Nurmi

Jääkiekkoseura HC TPS Turku Oy:n tytäryhtiö Turkuhallin Palvelu Oy vaihtaa nimensä Turku Liveksi ja vastaa jatkossa koko monitoimiareena Gatorade Centerin tapahtumavuokraustoiminnasta. Vuokrauksen lisäksi Turku Live tuottaa ravintolapalveluita niin TPS:n ottelutapahtumissa, konserteissa kuin yksityistilaisuuksissakin.

Turku Liven tavoitteena on saada areenaan monipuolisesti isoja yleisötapahtumia ammattilaisten tiimin johdolla. Turku Liven tapahtumatuottajana aloittaa Linda Lebnaoui ja yritystapahtumien myynnistä vastaa Veera Oikari.

Turku Live panostaa jatkossa yleisötapahtumien lisäksi myös vahvasti muihin tilaisuuksiin. Areena taipuu pienistä seminaareista gaalaillallisiin ja liikuntaseikkailuista aina lanseeraustilaisuuksiin.

Turku Liven liiketoimintajohtaja Heidi Ahon mukaan Turku on markkina-alueena erittäin kiinnostavassa vaiheessa.

– Livemusiikilla, urheilutapahtumilla, teatterilla ja festivaaleilla on mennyt jo pitkään hyvin. Uskon, että areenakonserteille ja -tapahtumille on kysyntää yhä enemmän Turussa. Pääkaupungissa areenatason konsertteja ja tapahtumia on tehty menestyksekkäästi jo pitkään, ja seuraava luonnollinen siirtymävaihe on viedä tapahtumia myös maakuntiin, Aho visioi.

Aho uskoo myös Turun ”elämysten areenan” valoisaan tulevaisuuteen. Isoja tapahtumia on jo tiedossa.

– On hienoa, että olemme saaneet jo heti alkusyksyyn upean julkistuksen, kun kansainvälinen Disney On Ice palaa Turkuun pidemmän tauon jälkeen.

– Gatorade Center on yksi Suomen uusimmista halleista, ja hallin fasiliteetteja on myös uudistettu ajanmukaisesti. Meiltä löytyy muun muassa Euroopan suurin videokuutio, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi keskilavan konserteissa tai e-urheilun tapahtumissa, Aho sanoo.

Kommentoi

Palvelut