Suomea hallussaan pitänyt kylmähkö ja kuiva säätyyppi väistyy tällä viikolla kosteamman ja lämpimän säätyypin tieltä.
Säärintama tuo Suomeen sade- ja ukkoskuuroja, joita saadaan paikallisesti koko viikon etenkin lounaassa sekä Uudellamaalla.
Lounais-Suomeen ja Uudenmaan länsiosiin sadekuurot levisivät jo tiistain vastaisena yönä, kertoo meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta.
Idässä on kuivempaa, mutta sadekuuroja on luvassa sinnekin torstaina.
– Sade- ja ukkoskuurot voivat olla erittäin voimakkaita, ja kaupunkialueilla voi syntyä paikallisia tulvia. Toisaalta kuurot ovat paikallisia, ja naapuripitäjässä voi olla rutikuivaa, Saarikalle sanoo.
Saarikallen mukaan nykyinen säätyyppi on loppukesälle hyvin tyypillinen ukkosineen ja kohtalaisen lämpimine päivineen.
– Päivällä lämpötilat nousevat Uudellamaalla varsin korkeiksi, yli 20 asteeseen.
Sadekuuroista huolimatta metsäpalovaroitukset voivat Uudellamaalla pysyä voimassa.
Sen sijaan Lounais-Suomea, Satakuntaa ja Kanta-Hämettä sateen voivat huudella niin, että pitkään voimassa ollut metsäpalovaroitus loppuu loppuviikolla.
Aivan varmaa tämä ei silti ole, sillä maasto on nyt erittäin kuivaa pitkään jatkuneen sateettoman jakson takia.
Yhtäjaksoista sadetta ei ennusteissa toistaiseksi näy.
– Niitä saadaan odottaa syksymmälle, Saarikalle sanoo.