TS: Rakenteilla olevan laivan turvajärjestelmiä on sabotoitu Turun telakalla – tekijöiden ilmiantamisesta luvattu palkkio

Costa Smeralda havainnekuvassa. Meyer

Ville Mäkilä

Turun telakalla rakenteilla olevalla Costa Smeraldalla on tehty ilkivaltaa, joka on kohdistunut laivan turvallisuusjärjestelmiin ja uhannut sekä henkilö- että paloturvallisuutta. Asiasta kertoo Turun Sanomat

Lehden tietojen mukaan laivassa on esimerkiksi tehty vääriä hälytyksiä, siirretty varoituskylttien paikkaa ja sabotoitu palosammuttimia.

Meyerin viestintäpäällikkö Tapani Mylly kertoo Turun Sanomille, että tekijöitä ei ole saatu kiinni. Hän arvelee, että tekijät ovat todennäköisesti joko telakan omia tai alihankkijoiden työntekijöitä.

Ilkivallantekijöiden kiinni saamiseen johtavista vinkeistä on luvattu palkkio.

Mylly kertoo Turun Sanomille, että kiinni jäädessään tekijöitä odottavat kurinpitotoimet.

– Lievimmillään se voi tarkoittaa sulkemista pois töistä tietyksi ajaksi, tai sitten voi olla, ettei tänne ole pääsyä enää ollenkaan, Mylly kommentoi Turun Sanomien haastattelussa.

Kommentoi

Palvelut