Viikonlopun helteistä kannattaa ottaa kaikki irti, sillä ennusteiden mukaan sää viilenee ensi viikolla koko maassa. Syynä on koillisvirtaus, jonka seurauksena Jäämereltä virtaa Suomeen kylmää ilmaa.
– Näyttäisi siltä, että heinäkuun toisella viikolla koettu kolea sää tekee paluun, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen
Tuolloin esimerkiksi Malmilla päivän ylimmäksi lämpötilaksi mitattiin 14 astetta.
Pudotus on melkoinen, sillä viikonloppuna lämpöasteet nousevat laajalti 30 asteeseen tai sen yli.
– Pääkaupunkiseudulla lämpötila nousee perjantaina 30 asteeseen. Lauantaina Espooseen ja Vantaalle on odotettavissa 30 astetta ja sunnuntaina jopa 31–32 astetta, Tuovinen kertoo.
Helsingin keskustaa viilentää merituuli, ja lämpötilaennuste kaupunkiin on perjantaille 25 astetta, lauantaille 27–28 astetta ja sunnuntaille 28–29 astetta.
Myös yöt ovat nyt lämpimiä.
– Lauantain vastaisena yönä lukema on 20 astetta ja sunnuntain vastaisena yönä vähintään 20 astetta, Tuovinen kertoo.
Maanantaina on vielä lämmin ja mahdollisesti jopa helteinen päivä, mutta sitten viilenee. Koillisvirtaus tuo mukanaan myös kuurosateita.
– Etelä-Suomessa jäädään noin 15 asteeseen. Pohjoisessa lämpötila voi jäädä jopa alle 10 asteen.
Se, kauanko kolea sää jatkuu, on vielä epävarmaa.
– Heinäkuun alussa koleutta kesti 4–5 päivää. Nyt tuore ennuste näyttäisi ajavan virtauksen nopeammin pois. Mahdollisesti elokuun alussa palataan normaaleihin kesälämpötiloihin, mutta hellelukemista ei voida puhua hyvässäkään tapauksessa, Tuovinen sanoo.
Kaikkein lämpimimpiä kelejä voidaan viikonloppuna odottaa Turku-Tampere-Pori-akselille.
– Turussa 33 astetta saattaa mennä rikki, Tuovinen sanoo.
Näin korkeat lämpötilat ovat Suomessa harvinaisia ja aiheuttavat ihmisille kovaa lämpörasitusta, mikä on syytä ottaa jokapäiväisessä elämässä huomioon, Ilmatieteen laitokselta muistutetaan.