”Miehet liian optimistisia taloutensa ja eläkekertymänsä suhteen” – näistä keinoista etsitään apua liki 400 000 suomalaista piinaavien maksuhäiriöiden vähentämiseen

Kuvituskuva. Arkisto/ Tiina Örn

toimitus

Tuoreiden maksuhäiriötilastojen mukaan jo yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Suurimmassa riskissä ovat 25-44-vuotiaat miehet, joista maksuhäiriöisiä on yli 15 prosenttia.

– Maksuhäiriöiset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, vaan tilastojen taakse kätkeytyy erilaisia elämäntilanteita. Myös sukupuolittaiset erot ovat isoja. Maksuhäiriöiden vähentämisessä olennainen kysymys on, miten eri elämäntilanteisiin liittyviin taloudellisiin riskeihin voidaan varautua nykyistä paremmin. Tärkeässä roolissa on kansalaisten talousosaamisen vahvistaminen, mutta huomioon on otettava myös yhteiskunnallisissa rakenteissa piilevä eriarvoisuus, toteaa Takuusäätiön kehittämispäällikkö Minna Markkanen

Suomalaisten suhtautumista oman taloutensa hallintaan selvittäneen Rahapuhetta-kyselytutkimuksen mukaan sukupuolten välillä on selviä eroja. Miehet ovat esimerkiksi selvästi optimistisempia tulevan eläketasonsa suhteen kuin naiset.

– Miehet ovat ehkä liiankin optimistisia oman tulevan taloutensa ja eläkekertymänsä suhteen, mikä saattaa vaikuttaa myös heidän maksuhäiriöihinsä. Eläköitymisen aiheuttama tulotason lasku voi tuoda ikäviä yllätyksiä omaan talouteen, jos siihen ei ole varautunut etukäteen. Vahvistamalla sekä tiedollista talousosaamista että rahankäyttöön ja säästämiseen liittyviä asenteita voidaan tilannetta muuttaa parempaan suuntaan, arvioi Marttaliiton hankekoordinaattori Erkki Ukkola

Rahapuhetta-kyselytutkimuksessa noin joka neljäs 25-44-vuotias ilmoitti olevansa pikalainoja myöntävän rahoitusyrityksen asiakkaana. Pikavippejä oli otettu yleisimmin ruoka- ja päivittäisostoksiin, velkojen maksamiseen sekä asumisen kuluihin.

– Pikalainoja ottaneiden suhteellisen suuri osuus on yllättävää, etenkin kun sitä vertaa siihen, että 92 prosenttia vastaajista suhtautui pikalainoihin negatiivisesti. Pikavippien käyttökohteet paljastavat, että niihin turvaudutaan tyypillisesti taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Pitäisikin puhua enemmän pikavippien ja maksuhäiriöiden yhteydestä huono-osaisuuteen, alhaiseen koulutustasoon, yksinäisyyteen ja osattomuuteen. Nämä ongelmat kasautuvat tyypillisemmin juuri miehille. Maksuhäiriöiden vähentämiseksi tarvitaan nykyistä parempia mahdollisuuksia myös taloudellisesti haavoittuvassa tilanteissa oleville. Yksi ratkaisu on sosiaalisen luototuksen laajentaminen valtakunnalliseksi, sanoo Markkanen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää