Osa pettyy linssileikkaukseen – Silmälaseista ei välttämättä pääsekään kokonaan eroon

Kuvituskuva. Milja Kungas

toimitus

Moni haluaa hoidattaa ikänäköään niin sanotulla linssileikkauksella, jossa silmän oman linssin tilalle asennetaan akryylimuovista tehty keinolinssi. Leikkauksen tarkoituksena on parantaa silmän iän myötä heikennyttä taittovoimaa. Silmän oma linssi korvataan ikänäköleikkauksessa monitehokeinolinssillä. Asiakkaan toiveena on yleensä se, että leikkauksen ansiosta silmälaseista pääsisi kokonaan eroon. Yleensä se onnistuukin, mutta odotusten on oltava realistiset.

– Potilaan pitää ymmärtää, että moniteholinssi on kompromissi. Sillä ei näe äärimmäisen pientä tekstiä läheltä eikä äärimmäisen pieniä kohteita kaukana, eli silmälaseja saattaa edelleen tarvita leikkauksen jälkeenkin, silmäkirurgi Juha Välimäki sanoo.

Välimäki toimii Suomen Silmälääkäriyhdistyksen puheenjohtajana ja Päijät-Hämeen keskussairaalan silmätautien klinikan ylilääkärinä.

Nykyisen kaltaisia linssileikkauksia moniteho- eli multifokaalilinsseillä on tehty Välimäen mukaan noin kuuden vuoden ajan. Periaatteessa leikkaus on samanlainen operaatio kuin kaihileikkaus, joka taas on maailman yleisin silmäoperaatio. Kaihileikkaus on potilaalle välttämätön, koska kaihin sumentamalla silmällä ei näe. Linssileikkaus taas on vapaaehtoinen toimenpide, ja siksi se pitää hankkia yksityiseltä lääkäriasemalta.

Välimäki kertoo, että haastattelututkimuksissa on ilmennyt, että läheskään kaikki asiakkaat eivät olekaan täysin tyytyväisiä linssileikkaukseen.

Aina kun leikataan, leikkauksessa on myös riski.

– Meillä julkisella puolella nähdään ne tapaukset, kun jotain on mennyt pieleen, mutta onneksi niitä on vähän. Kaihin kanssa riski on pakko ottaa, linssileikkauksessa riski otetaan, vaikka silmä on terve. Siinä mielessä se muistuttaa plastiikkakirurgiaa, Välimäki sanoo.

Välimäki korostaa kuitenkin, ettei tarkoita pelotella leikkauksen riskeillä. Kaihileikkaus on paitsi yleisin myös maailman turvallisin silmäoperaatio.

– On sekin tylsää, jos ei ole ikinä tarvinnut silmälaseja, mutta kun ikää on 50 vuotta, ei enää näekään. Maailma on ulottuvilla, mutta sitä ei näe. Jos silloin on rahaa taskussa, ymmärrän hyvin, että asian haluaa korjata ja jatkaa ilman laseja.

Erilaisten silmäoperaatioiden määrät lisääntyvät jatkuvasti väestön ikääntymisen myötä. Näkökyky on ihmisen tärkein aisti nykymaailmassa itsenäisesti pärjäämiseksi. Esimerkiksi juuri kaihileikkauksia kannattaa tehdä vaikka kuinkakin vanhoille potilaille, jos potilas voi leikkauksen avulla jatkaa asumista omassa kodissaan.

Tekoälyn jatkuva kehitys mahdollistaa myös sen, että silmäsairaudet pystytään nykyään huomaamaan yhä varhaisemmassa vaiheessa.

– Silmäsairaudet ovat usein petollisia. Esimerkiksi glaukooma on pitkään oireeton, ihminen ei tiedä siitä mitään, ja silti se etenee. Tekoäly kerää ihmisten silmistä valtavat määrät dataa ja pystyy erottamaan joukosta poikkeavuudet ja siitäkin joukosta poimimaan ne, joilla sairaus etenee. Mitä aiemmin, sairaus huomataan, sitä paremmin sitä voidaan hoitaa ja ehkäistä näkövammaisuutta. Se on aivan loistava juttu, Välimäki sanoo.

Kirjoittaja: Emmi Tuomisto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää