Miksi valvontaisku järjestettiin keskellä kirkasta päivää? Turkulaiset taksiyrittäjät: "Ajankohtaa voisi miettiä uudelleen"

Tuomas Saario, Sonja Ahlman-Eskola ja Kai Koivula ovat huolissaan siitä, että yksittäisiin takseihin liittyvät ongelmat heikentävät koko alan mainetta. Janne Koivisto

Janne Koivisto

Turkulaiset taksiyrittäjät toivovat viranomaisilta aktiivisempaa valvontaa.

Turun Seudun Taksiyrittäjät ry:n puheenjohtaja Kai Koivulakertoo, että yrittäjät ovat tyytyväisiä siihen, että poliisi, Traficom ja verottaja järjestivät tällä viikolla Turussa ensimmäisen laajemman valvontaiskun.

– Valvontaisku oli tervetullut, mutta niitä olisi suotavaa olla useammin. Myös valvontaiskun ajankohtaa voisi miettiä uudelleen. Päivällä asiat ovat varmasti pääsääntöisesti kunnossa, mutta viikonloppuisin ja yöaikaan kyytien tarjonta muuttuu villimmäksi.

Valvonnan tarve juontuu siitä, että taksiala vapautui kilpailulle vuosi sitten.

– Ennen taksit kantoivat kollektiivista vastuuta, mutta nykyään se ei ole enää mahdollista. Oman yhteisön toiminnasta pidetään kyllä huoli, mutta muiden toimintaan on vaikea puuttua. Se on viranomaisten vastuulla.

Taksiyrittäjät ovat huolissaan siitä, että yksittäisiin takseihin liittyvät ongelmat heikentävät koko alan mainetta.

– Kuluttajat ovat kokeneet tilanteen jonkin verran hämmentäväksi. Ihmisillä on paljon epätietoisuutta ja jopa pelkoja turvallisuuden heikentymisestä, Koivula toteaa.

– Meidän viestimme on se, että taksit palvelevat edelleen luotettavasti, kun kuluttajat vain ymmärtävät olla valppaina. Kuluttajalla on nykyään iso vastuu, kun enää ei ole omavalvontaa ja viranomaisvalvontaakin on vähän, yhdistyksen toinen puheenjohtaja Tuomas Saario sanoo.

Tärkeimmät asiat, jotka taksia ottaessa on syytä ottaa huomioon, on koottu jutun yhteyteen.

Tärkeää on esimerkiksi varmistaa hinta ennen kyytiin nousemista.

– Olen nähnyt Turun yöelämässä sellaisiakin takseja, joissa on kaksi eri hintatarraa: toinen jalkakäytävän puolella ja toinen kadun puolella, Saario varoittaa.

– Nuoret tytöt ovat kertoneet, että heiltä oli pyydetty perillä eri hintaa mutta he eivät uskaltaneet alkaa vängätä asiasta, hallituksen jäsen Sonja Ahlman-Eskola kertoo.

Turussa on puhuttanut erityisesti kiista, joka on syntynyt taksinkuljettajien välille Turun satamassa.

Kiista sai alkunsa siitä, että Viking Line ja Taxidata sopivat Taxidatan autoille oman kaistan.

Tuomas Saario huomauttaa, että kaista ei ole ainoa laatuaan. Esimerkiksi Caribian edessä on Safe Taxin tolppa ja Turun lentoasemalla on omat tolpat Menevälle, Kajonille ja Taxidatalle.

– Suurin osa, yli 90 prosenttia, kuljettajista suhtautuu asiaan mutkattomasti, mutta sitten on pieni joukko, joille tämä on punainen vaate. Tämä nyt vain kuuluu tähän päivään, Saario toteaa.

Hän uskoo, että aika tekee tehtävänsä ja tilanne rauhoittuu.

Huomioi ainakin nämä asiat

Varmista hinta ennen kyytiin nousemista.

Kiinnitä erityistä huomiota mahdollisiin sesonkihintoihin ja lisämaksuihin.

Taksitolpalla ei tarvitse ottaa ensimmäistä autoa.

Varmista kyydin päätteeksi, että veloitettu hinta vastaa hinnastossa olevaa hintaa.

Pyydä aina kuitti matkasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää