Koirien vienti Kauppatorille toriaikana ei ole lain mukaan sallittu.
Kielto perustuu järjestyslakiin, joka korvasi kaupungin järjestyssäännöt vuonna 2003.
Mutta onko laki aikansa elänyt, kun nykyisin koirat pääsevät jo moniin kahviloihin ja ravintoloihinkin? Turun kaupungin terveystarkastaja Kari Valkola on rajoituksen kannalla.
– Oma näkökulmani on, että rajoitus on hyvä, kun torilla liikkuu paljon ihmisiä eri asioilla. Myös allergia-asiat painavat tässä.
Mutta mitä mieltä asiasta on torivalvoja? Turun Kauppatorin valvoja Teemu Rissanen kertoo, että koirista on Kauppatorilla vuosien varrella koitunut hyvin vähän harmia.
Valituksia ei ole tullut siitä, että niitä olisi tuotu luvatta torille eikä siitäkään, että ne olisivat esimerkiksi tehneet tarpeitaan torille.
– Terveystarkastajien virallinen kanta on, että koiria ei saa torille tuoda ja he vetoavat lakiin. Meillä on ollut enemmän hankaluuksia ihmisten kuin koirien kanssa. En ole koiran kakattamista täällä nähnyt, mutta ihmisten jätöksiä olen joutunut korjaamaan.
Hygienia-puolikin on mielenkiintoinen. Jos koirat aiheuttavat haittaa elintarvikkeille, niin entäpä linnut?
– No, linnut pommittavat ylhäältä päin ja nokkivat herneitä, Rissanen toteaa.
Koirien aiheuttamista haitoista elintarvikkeille taas ei ole tietoa. Tosin Rissanen muistuttaa, että koirien mahdollista pissaamista torialueelle on vaikea valvoa.
Koiraihmisiä riepoo koiravastaisuus myös keskustan ulkopuolella.
Moni taloyhtiö on laittanut kiinteistönsä edustalle joko aitoja tai koirien kieltokylttejä.
Muutama päivä sitten sellaiset ilmaantuivat myös Puropellon koulun edustan nurmialueelle Kupittaankadun varteen. Eikö Turun kaupunkikaan halua koirien käyttävän viheralueita?
– Me emme ole niitä laittaneet. Kaupunki ei ole vuosiin harrastanut tällaisia yleisten asioiden kieltämisiä kylteillä, kunnossapitopäällikkö Mari Helin Turun kaupungilta toteaa ja kehottaa soittamaan kaupungin tilapalvelukeskukseen.
Tilapalvelukeskuksesta luvataan selvittää asiaa, ja vielä samana iltapäivänä kyltit häviävät Puropellon koulun edustalta. Selityksenä on, että kiinteistönhoitaja oli laittanut kyltit, koska alueelle kerääntyvät eläinten jätökset haittaavat töitä.