Tulevaa merikeskusta ideoidaan pop up -näyttelyssä Forum Marinumissa

toimitus

Forum Marinumin Kruununmakasiinin vintillä pääsee kokemaan Turun ja saariston merellisyyttä uudessa pop up -näyttelyssä, joka on auki 14.6.-4.8. Näyttely antaa maistiaisia tulevasta Turun merikeskuksesta, jossa merelliset elämykset, tiede ja kulttuuri kohtaavat. Samalla kerätään yleisön ajatuksia ja ideoita tulevan keskuksen sisältöön.

Tulevaisuuden merikeskus on merellinen kohtaamispaikka, jossa meren ja saariston voi kokea elämyksellisesti sekä innostua matkustamaan saaristoon. Pop up -näyttely herättää ajatuksia ja inspiroi yleisöä ideoimaan, mitä merikeskus voisi sisältää.

Mukana näyttelyssä on yli 20 merellisyyden eri puolia hauskasti ja osallistavasti esittelevää toiminnallista pistettä. Vintillä pääsee muun muassa nautiskelemaan kallioluodolle ja kurkkaamaan virtuaalisesti, miltä näyttää Dalskärin saari pinnalta ja pinnan alta. Seilin Saaristomeren tutkimuskeskus on pystyttänyt näyttelyyn punkki- ja silakkatutkimuspisteen sekä valokuvanäyttelyn Turunmaan saaristosta.

Maksuttoman näyttelyn sisällöistä vastaavat Turun kaupungin Archipelago Access -hanke yhteistyössä Forum Marinumin, eri yhdistyksien, korkeakoulujen ja muiden toimijoiden kanssa.

Merellisen Turun kehittäminen on yksi Turun kaupungin hankkeista. Merikeskus rakentuu tulevien vuosien aikana merelliseksi oppimis- ja elämyskeskukseksi jo olemassa olevien Forum Marinumin näyttelyiden rinnalle. Merikeskus vahvistaa Turkua saariston keskuksena sekä merellisen kasvun ja elinkeinojen kaupunkina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää