Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Turkuun esitetään viittä uutta koira-aitausta – tässä paikat

Turussa on 17 koira-aitausta ja kaksi koirille osoitettua uimapaikkaa. Asukkaat ovat toivoneet uusia koira-aitauksia, ja alkuvuodesta Kaupunkiympäristötoimiala järjesti asukaskyselyn uusien koira-aitausten paikoista. Ehdotuksia tuli yli 500 ja niiden perusteella lautakunnalle esitetään 11.6. viittä uutta koira-aitausta.

Lautakunnalle esitetään viiden uuden koira-aitauksen sijoittamista seuraaviin puistoihin: Samppalinnan vuori, Paattistenpuisto, Jaaninlaakso, Tammispaltanpuisto ja Pääsiäispuisto. Jaaninlaakson aitaus palvelisi sekä Kohmon että Pääskyvuoren asukkaita. Paikat näkyvät tässä karttalinkissä

Yhden koira-aitauksen kustannusarvio on 80 000–120 000 euroa.