Tellervo, 42, kasvatti sijoituksensa 20 asuntoon 7 vuodessa – "Peliin kuuluu, että kaikkea voi sattua"

Eija Marja-aho

Yrittäjä, sijoittaja ja talousvalmentaja Tellervo Uotila, 42, on asuntosijoittamisen konkari. Ensimmäisen sijoitusasuntonsa hän hankki aviomiehensä kanssa vuodenvaihteessa 2011–2012, ja nyt asuntoja on reilut 20.

Uotila työskenteli kymmenen vuotta S-ryhmän johtotehtävissä ennen kuin siirtyi perheyrityksen palvelukseen vuonna 2014.

– Minulla on ollut pienestä pitäen sellainen hassu tunne, että minun ei ole pakko tehdä töitä eläkeikään asti. Ajattelin pitkään, että varhainen eläköityminen onnistuu hyvän koulutuksen ja uran kautta.

– Toisen lapsen syntymän jälkeen vuonna 2010 tein välitilinpäätöstä ja tajusin, että sellaisella polulla en kyllä vielä ole.

Pohdintojensa jälkeen Uotila päätyi koulutukseen, jossa kerrottiin asuntosijoittamisesta ja velkavivun käytöstä.

– Olin aiemmin ajatellut, että asuntosijoittamisen aloittamiseksi täytyy olla paljon rahaa. Valmennuksessa opin, että asunnon hankkimiseen voi myös ottaa velkaa. Siitä hetkestä noin kuukauden päästä meillä oli ensimmäinen sijoitusasunto.

Päätöstä edelsivät tiedon hankkiminen ja laskelmat.

– Oman taloudellisen tilanteen on oltava kunnossa myös siinä tapauksessa, että esimerkiksi korot lähtevät nousuun. Meitä helpotti se, että meillä on yritys, joka on tuottanut rahaa.

Uotilan pariskunnan sijoitusasunnot sijaitsevat pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Yksi asunnoista on Jyväskylässä, yksi Englannissa ja yksi Italiassa. Asunnot ovat enimmäkseen pieniä: yksiöitä ja kaksioita.

– Sijoitamme vain muuttovoittopaikkakunnille. Hankimme asuntoja pääkaupunkiseudulta siksi, että asumme täällä itse, ja Tampereelta siksi, että opiskelimme siellä.

Kohteen valintaa Uotila kertoo arvioivansa tänä päivänä eri tavalla kuin sijoittamisen alkuaikoina.

– Aiemmin menimme enemmän vuokratuotto edellä, sillä uudisrakentamista oli paljon vähemmän ja kohteet kortilla. Nykyisin arvostamme yhä enemmän aluetta esimerkiksi vuokrattavuuden ja mahdollisen arvonnousun näkökulmasta.

Uotila tekee monet käytännön työt itse, kuten vuokralaisten valinnan.

– Siinä pysyy kärryillä niin vuokramarkkinoista, asuinalueista kuin vaikkapa vuokralaisten maksukyvyn kehittymisestä.

Vaikka Uotila tekee asunnoilla bisnestä, hän korostaa, että hän tarjoaa ihmisille koteja. Vuokralaisten on voitava elää asunnoissa normaalia elämää, johon kuuluu taulujen laittoa seinille tai lemmikkieläinten pitoa.

– He auttavat minua sijoittamisessa, ja minä autan heitä tarjoamalla heille kodin.

Asuntosijoittajan taival on Uotilan mukaan sujunut hyvin.

– Emmehän me muuten olisi ostaneet niin rohkeasti uusia asuntoja. Toki meitä on auttanut se, että meillä on ollut muutakin omaisuutta kuin asunnot.

– Jos lähtee asuntosijoittajaksi, peliin kuuluu, että kaikkea voi sattua. Siihen auttaa varautuminen: vakuutuksilla, taloudellisilla puskureilla ja huolellisilla vuokralaisvalinnoilla.

Entä se lapsuuden haave?

– Se on saavutettu. Jos haluan, voin jäädä pois töistä.

Teksti: Eija Marja-aho

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää