Turun Kauppahallin myynti romahti – yrittäjät anovat vuokriin merkittävän suuruisia helpotuksia

Turun Kauppahallin asiakasmäärät romahtivat keskustan rakennustyömaiden seurauksena. Maanantai-iltapäivällä Kauppahallin käytävät olivat lähes tyhjinä asiakkaista. Ville Mäkilä

Ville Mäkilä

Turun Kauppahallin yrittäjät anovat vuokriin merkittävän suuruisia helpotuksia Kauppatorin remontin ajaksi.

Anomuksen perusteena on se, että yrittäjien mukaan Turun Kauppahallin toiminta on aidosti vaakalaudalla.

Yrittäjät katsovat, että ostovoimaisimmat asiakkaat ovat jättäneet käynnit keskustassa vähemmälle tai siirtyneet kokonaan muualle. Tämä näkyy siinä, että Kauppahallin yritysten myynti on pudonnut jopa 20-30 prosenttia, mikä on pienyrittäjälle kestämätön tilanne.

Kirjelmän mukaan myynnin lasku johtuu keskustan saavutettavuuden ja vetovoimaisuuden heikentymisestä.

– Tämä koskettaa erityisesti elintarvikemyyntiä. Kahviloilla ja ravintoloilla menee paremmin, mutta ruoan myynnin lasku näkyy, Turun Kauppahalliyhdistyksen puheenjohtaja Jari Heinonen sanoo.

Kauppahallissa tehtiin suuri remontti vuonna 2013, minkä jälkeen vuokria nostettiin. Yrittäjät toivoisivat, että remontista aiheutuneiden kustannusten takaisinmaksua tulisi siirtää siihen saakka, kunnes Kauppatorin remontti on ohi.

– Kauppahalli koostuu niin pienistä yrityksistä, että takataskussa ei ole suuria varavarastoja, Heinonen lisää.

Kirjelmä on päivätty 25.4.2019 ja se on osoitettu Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Lauri Kattelukselle (kok.).

– Vetoamme nyt Turun kaupungin päättäjiin, koska vuokranantaja on todennut Kauppahallin yrittäjille, ettei heillä ole valtuuksia esittää vuokrien alennusta, yrittäjien kirjelmässä sanotaan.

Kattelus vahvistaa Turkulaiselle, että Turun kauppahallin yrittäjät ovat jättäneet kaupunginhallitukselle suunnatun kirjeen, jossa tavoitellaan helpotuksia vuokrasopimukseen.

– Tiedossani ei ole, että asiaa olisi pohdittu tämän enempää.

Turun Kauppahallin yrittäjien vuokranantajana toimii Turun kaupungin tilapalvelukeskus.

Tilapalvelukeskuksen palvelupäällikkö Harri Malkki huomauttaa, että tilapalvelukeskuksen valtuudet eivät riitä muuttamaan minkään tietyn ryhmän vuokria.

– Se on niin iso kokonaisuus, että siihen tarvitaan kaupunginhallituksen päätös.

Tilapalvelukeskuksessa ymmärretään, että Turun keskustassa tehtävät muutostyöt ovat vaikuttaneet Kauppahallin asiakasmääriin.

Kaupunki on pyrkinyt tulemaan asiassa vastaan esimerkiksi lisäämällä Kauppahallin markkinointia.

Siihen Malkki ei ota kantaa, kuinka suuri vuokrien alennus helpottaisi yrittäjien tilannetta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut