Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tämä seikka erottaa kritiikin vihapuheesta – "Somessa on nähtävissä samanlaista ilmiötä kuin rattiraivo"

Vihapuhe on some-ajan vitsaus, jota yhä useammat joutuvat kohtaamaan työssään. Eniten vihapostia saavat asiantuntijat, jotka toimivat ideologisesti tai poliittisesti aroilla alueilla – esimerkiksi sukupuolentutkijat, sotahistorian tutkijat tai maahanmuuttoon liittyvissä tehtävissä toimivat ihmiset saavat helposti palautetta.

Viestinnän tutkija Annamari Huovisen mukaan vihaviestejä voi kuitenkin saada kuka tahansa perusvirkamiehistä lähtien.

– Ylipäätään kaikki ihmiset, joiden työn aiheet herättävät jollain tavalla yhteiskunnassa keskustelua ja ristiriitoja, voivat saada niitä.

Huovisen mukaan naiset saavat lähes tuplasti vihaviestejä miehiin verrattuna. Naiset myös saavat selvästi seksistisempiä ja useammin ulkonäköön liittyviä vihaviestejä kuin miehet.

Vihapuheen lähettäjän motiiveista ja taustoista löytyy muun muassa fanaattisia mielipiteitä, jotka voivat koskea esimerkiksi ”pakkoruotsia” tai maahanmuuttoa. Myös henkilökohtainen kauna tai käsitys, että oman lapsen opettaja ei toimi oikein, saattaa purkautua vihapuheena Wilmassa.

Mikä sitten määrittelee, että kyseessä on vihaviesti eikä kipakka palaute? Tämä on Huovisen mukaan tärkeä kysymys, koska samaan aikaan vihapuheen lisääntyessä puhutaan mielensä pahoittamisen kulttuurista.

– Asiallista kritiikkiä saa antaa, ja asiantuntijoiden työhön se kuuluukin, koska se synnyttää yhteiskunnallista keskustelua. Se, mikä muuttaa kritiikin vihaviestiksi on se, että mennään asian sijasta henkilöön, ruoditaan tiedon esittäneen asiantuntijan persoonaa eikä tietoa.

Useimmiten vihaviestit tulevat kohteelleen yllätyksenä ja aiheuttavat säikähdyksen, hätäännyksen ja valtavan emotionaalisen kuormituksen.

Huovisella on heille muutama tärkeä ohje.

– Ensimmäinen asia on, että rauhoitutaan. Ei vastata heti mitään. Otetaan viestistä kuva tai tallennetaan se. Sen jälkeen mennään puhumaan omalle esimiehelle tai jos tilanne on hyvin vakava, koko organisaation johdolle.

Huovinen korostaa, että vihapuheen saanutta työntekijää ei saa jättää asian kanssa yksin.

– Työntekijälle pitää viestiä heti, että olemme sinun puolellasi, kyllä tästä selvitään.

Tehokkaita aseita vihapuhetta vastaan ovat Huovisen mukaan henkilöstön kouluttaminen ja ennaltaehkäisy. Organisaatiolla olisi oltava ohjeet vihapuheen kohtaamiseen jo ennen kuin mitään on tapahtunut.

– Pitäisi käydä yhdessä läpi, mitä tapahtuu jos vihapuhetta tulee, ja korostaa, että siitä täytyy kertoa eteenpäin. Pitäisi sopia prosessit ja viestiketjut, kenelle asiasta puhutaan, kuka vihaviesteihin saa vastata ja miten kannattaa vastata.

Viitteitä siitä, että vihapuheen määrä olisi laskussa, ei Huovisen mukaan ole näkyvissä. Vaikka käytännön keinoja vihapuheen poiskitkemiseksi ei juuri ole, korostaa Huovinen asenteiden merkitystä.

– Asenteiden tasolla tärkein viesti on, että vihapuhe ei ole normaalia eikä sitä voi hyväksyä. Siihen täytyy suhtautua kuten koulu- tai työpaikkakiusaamiseen eli se täytyy tuomita ja tehdä selväksi, että se ei ole normaali asia, johon meidän pitäisi tottua ja kovettua kestämään.

Vihapuheen yleistymisen taustalla on Huovisen mukaan ainakin osin nykyisten viestintävälineiden helppokäyttöisyys. Ne saattavat madaltaa kynnystä viestin lähettämiseen.

– Yön pimeydessä voi helposti naputella kännykällä viestejä siinä missä ennen piti kirjoittaa kirje tai soittaa.

Huovista hämmentää muutos, miten vieraiden ihmisten kanssa kuvitellaan voitavan käyttäytyä ja sanoa sosiaalisessa mediassa. Hän antaa esimerkin liikenteestä.

– Somessa on nähtävissä samanlaista ilmiötä kuin rattiraivo. Niin kauan kuin ihminen on oman autonsa suojissa, hän voi törkeästikin kiilailla. Eivät jalankulkijat käyttäydy samalla tavalla, koska ovat kasvotusten ja lähellä toisiaan, hän pohtii.