Wizz Airin uusin reitti Turusta Krakovaan avattiin

Nauhaa leikkaamassa Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola (vas.), Ann-Christin Smidtslund Rastas, Puolan kunniakonsuli Jari A. Rastas, Airpron matkustajakäsittelijä Päivi Jalonen ja lentoaseman päällikkö Juha Aaltonen. Jukka Parviainen

Turkulaisen toimitus

Wizz Airin lennot Turusta Krakovaan käynnistyivät vapunpäivänä. Ensimmäisellä lennolla Turusta oli mukana noin 200 matkustajaa. Vanhojen ilmailualan perinteiden mukaisesti Wizzin ensimmäinen lento Krakovasta Turkuun sai laskeutuessaan kasteen Turun lentoaseman sammutusyksiköltä.

Krakova on jo toinen uusi kohde Turusta lyhyen ajan sisällä. Aiemmin marraskuussa yhtiö käynnisti lennot Kaunakseen. Yhtiö jatkaa edelleen panostustaan Turkuun avaamalla seuraavan uuden reitin heinäkuun toinen päivä Lontooseen. Heti seuraavana päivänä käynnistyvät Skopjen lennot. Lentoyhtiön mukaan kaikki lennot viiteen kohteeseen Turusta jatkuvat myös talvikaudella.

Vapunpäivänä käynnistyneet lennot Turusta Krakovaan lennetään keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Turusta lähdetään kohti Krakovaa 17.30, ja paluu Turkuun tapahtuu 16.55. Yhtiö käyttää reitillä 230 paikkaista Airbus A321 -konetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää