Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi tutkii vaalimainosten kiihottamista kansanryhmää vastaan – epäiltynä kaksi ehdokasta, toinen on puolueen puheenjohtaja

Helsingin poliisi epäilee rikosta eduskuntavaaleissaehdolla olevan puolueen toiminnassa viikonloppuna Narinkkatorilla Kampissa.

Vaalitilaisuudessa on muun muassa ollut esillä vaalimainoksia, joiden tekstien epäillään täyttävän rikoksen tunnusmerkistön. Poliisin näkemyksen mukaan kampanjointi on ollut vihamielistä ja maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää.

Poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan. Rikosnimike on tässä vaiheessa tutkintaa kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Rikoksesta epäillään kahta eduskuntavaaliehdokasta. Toinen heistä on myös puolueen puheenjohtaja.

Toimituksen tiedon mukaan epäiltynä on Suomen kansa ensin -puolueen kaksi ehdokasta. Toinen on puheenjohtaja Marco de Wit.

Puolue piti Narinkkatorilla viikonloppunavaalimainosta, jossa todetaan: Matut ulos, homotus kaappiin.

Sama mainos on ollut esillä ainakin Kehä III:lla Vantaalla.