Turun syöpätutkijat tekivät läpimurron: Onnistuivat ratkomaan vuosikymmeniä kestäneen harhaluulon

Perna. Kuvituskuva. Turun yliopisto

toimitus

Turun yliopiston syöpätutkijat onnistuivat ratkomaan vuosikymmeniä kestäneen harhaluulon valkosolujen kulkeutumisesta pernaan. Aiemmasta käsityksestä poiketen valkosolut tulevat pernaan pääsääntöisesti punaisen aineen verisuonten kautta. Tutkimustulokset muuttavat perinpohjaisesti käsitystämme elimistölle olennaisia vasta-aineita tuottavasta pernasta.

Perna on suurin imukudoksemme. Sen tehtävä on poistaa vanhentuneet punasolut sekä tuottaa vasta-aineita taudinaiheuttajia vastaan. Vanhentuneet punasolut poistetaan pernan punaisessa ytimessä ja vasta-aineet tuotetaan puolestaan valkoisessa ytimessä.

Pernan merkitys vasta-aineiden tuotossa on keskeinen, sillä pernan poisto altistaa tietyille mikrobi-infektioille.

Akatemiatutkija Maija Hollménin ja akateemikko Sirpa Jalkasen johtamat Turun yliopiston tutkijaryhmät yhteistyökumppaneineen ovat nyt pystyneet osoittamaan, että aiemmasta käsityksestä poiketen valkosolut tulevat pernaan pääsääntöisesti punaisen aineen verisuonten kautta ja kulkevat sitten muihin pernan rakenteisiin.

Lisäksi tutkijat pystyivät osoittamaan, että ryhmän jo aiemmin löytämä Clever-1 (Common Lymphatic and Vascular Endothelial Receptor-1) -molekyyli säätelee valkosolujen liikennettä sekä hiiren että ihmisen pernaan. Nyt on mahdollista, että tulevaisuudessa pernan immuunivasteita voitaisiin säädellä salpaamalla tai aktivoimalla Clever-1-molekyyliä.

Tutkimustulokset julkaistiin Science Immunology-lehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää