Legendaarinen Tom Jones tähdittää uutta Naantali Sunfest -tapahtumaa

toimitus

Walesin legenda, Sir Tom Jones tähdittää uutta Naantali Sunfestival -kesätapahtumaa Kuparivuoren urheilukentällä perjantaina 2.8.2019. Tom Jones on huiman uransa aikana levyttänyt lukuisia hittikappaleita, joista tunnetuimpina ”Sex Bomb”, ”Delilah”, ”It’s Not Unusual”, ”What’s New Pussycat”, ”Kiss”, ja ”If I Only Knew”. Tiedossa on äysipitkä konsertti ison orkesterin säestyksellä. Naantalin esiintyminen on Tom Jonesin ainoa ulkoilmakonsertti Suomessa tulevana kesänä.

Naantali Sunfestin tuottaa yhteistyössä tapahtumatuontantoyhtiöt South Festivals Oy ja Old Smuggler Live. Naantali Sunfestin yhteistyökumppaneina toimivat Naantalin kaupunki ja Hartwall. Naantalin kaupungilla ja Visit Naantalilla on merkittävä rooli tapahtuman mahdollistajana.

Naantali Sunfesteillä nähdään myös Kaartin soittokunta solistinaan Diandra. Kaartin soittokunta on Suomen puolustusvoimien edustussoittokunta. Soittokunta esiintyy puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi valtioillisissa edustustilaisuuksissa, kuten Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää