Yön jäähyväiskeikat peruttu – Jussi Hakulinen: "Toivon että minut jätetään asian tiimoilta rauhaan"

Jussi Hakulinen. Jussi Lehtisalo

Joonas Alanne

Yön alkuperäiskokoonpanon viimeiset konsertit eivät toteudu. Asiasta kertoo Yön alkuperäinen kosketinsoittaja ja lauluntekijä Jussi Hakulinen Twitterissä.

– Yö:n jäähyväiskeikat eivät toteudukaan. Asiasta kerrotaan tarkemmin tiistaina Suomen Kuvalehden verkkolehdessä. Nyt toivon että minut jätetään asian tiimoilta rauhaan. Kiitokset kaikille jotka ovat tukeneet ja ymmärtäneet, kirjoittaa Hakulinen.

Yö:n jäähyväiskeikat eivät toteudukaan. Asiasta kerrotaan tarkemmin tiistaina Suomen Kuvalehden verkkolehdessä. Nyt toivon että minut jätetään asian tiimoilta rauhaan. Kiitokset kaikille jotka ovat tukeneet ja ymmärtäneet. — Jussi Hakulinen (@jussi_hakulinen) 18. helmikuuta 2019

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm kuoli viikko sitten. Laulajan menehtymisen jälkeen Hakulinen kertoi aikovansa järjestää Yö-yhtyeen alkuperäiskokoonpanon paluukonsertin Lindholmin muistoksi.

Myöhemmin paluukonsertti paisui kahdeksi keikaksi, jotka oli tarkoitus järjestää Porissa ja Tampereella. Yhtyeen alkuperäisjäsenet kertoivat Ilta-Sanomille suhtautuvansa Hakulisen suunnitelmiin nihkeästi. Kitaristi Jani Viitanen kieltäytyi suoraan, basisti Juha Rauäng epäröi ja sunnuntaina tavoitettu rumpali Veikko Lehtiranta on kertonut kieltäytyvänsä, jos muut elossa olevat alkuperäisjäsenet eivät ole kiinnostuneita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut